Herobanner - brändisivulle - Steinel

STEINEL

Steinel soveltaa viittä erilaista tunnistintekniikkaa tuotevalikoimassaan. Tekniikoita yhdistelemällä kiinteistöjen kaikki tunnistintekniset haasteet saadaan ratkaistua. Perusmallien lisäksi saatavana on DALI-, KNX-, IP- ja Bluetooth-alustoihin sopivat ratkaisut. Valikoimassa on myös tunnistinvalaisimia sisä- ja ulkokäyttöön.

Yleisin käytössä oleva tunnistintekniikka, joka perustuu lämpimän, liikkuvan objektin havainnointiin valvonta-alueella. Voidaan hyödyntää ulkotiloissa liiketunnistukseen ja sisätiloissa liike- ja läsnäolotunnistukseen. Enimmäisasennuskorkeus High Bay -malleilla on 14 m. Linssitekniikasta johtuen liikesuunta valvonta-alueella vaikuttaa tunnistusetäisyyteen. Tutustu tuotteisiin.

Perustuu tutkatunnistukseen ja on lämpötilasta ja kulkusuunnasta riippumatonta. Soveltuu liiketunnistukseen sisätiloissa, erityisesti auloissa ja käytävillä, enintään neljän metrin korkeudelle asennettuna. iHF-tunnistimet sitä vastoin on tarkoitettu ulkotiloihin, koska niihin asennettu algoritmi poissulkee liikkuvan, mutta paikallaan pysyvän objektin, kuten puun tai pensaan aiheuttamat kytkennät. Tutustu tuotteisiin.

Perustuu äänitaajuustunnistukseen ja on lämpötilasta ja kulkusuunnasta riippumatonta. Soveltuu läsnäolo- ja liiketunnistukseen sisätiloissa ja lukee liikkeen myös esteiden takaa enintään 3,5 metrin korkeudelle asennettuna.

Perustuu videokameratekniikkaan tunnistamalla ihmisen ylävartalon muodon. Tunnistaa myös täysin liikkumattoman ihmisen ja laskee valvonta-alueella olevien ihmisten lukumäärän. Tutustu tuotteisiin.

Perustuu tutkatunnistukseen ja on lämpötilasta ja kulkusuunnasta riippumatonta. Tunnistaa ihmisen hengityksen kehossa aiheuttamat mikroliikkeet. Soveltuu absoluuttiseen läsnäolotunnistukseen sisätiloissa ja tunnistaa täysin liikkumattoman ihmisen. Tutustu tuotteisiin.

Tutustu myös Hedtecin 3D-valaistusnäyttelyyn.

Kategori
Tillgänglighet
Hållbarhet
Nya produkter
Kapslingsklass (IP)
Monteringsmetod
Färg
Märkspänning
Material
Tillslagsfördröjning
Underkrypningsskydd
Halogenfri
HVAC-styrning
Med fjärrstyrning
Visa arkiverade produkter
418 produkter
Produktkod
4525112
SENSORARMATUR DL VARIO S LED 3K IP54 9,8W SI
SENSORARMATUR RS PRO P2 SL IP54 1645lm 3K
SENSORARMATUR RS PRO P3 S IP54 2072lm 3K
SENSORARMATUR RS PRO P1 SL V3 IP54 974lm 4K
SENSORARMATUR RS PRO P1 SL V3 IP54 953lm 3K
SENSORARMATUR RS PRO P2 S IP54 1674lm 3K
SENSORARMATUR RS PRO P3 SL IP54 2081lm 3K
SENSORARMATUR RS PRO P3 SL IP54 2188lm 4K
SENSORARMATUR L 830 SC 3K 9,1W IP44 SI
SENSORARMATUR L 835 SC 3K 9,1 IP44 AN
SENSORARMATUR L 835 SC 3K 9,1W IP44 SI
SENSORARMATUR L 840 SC 3K IP44 AN
SENSORARMATUR GL 80 SC 3K 9,1W IP44 AN
SENSORARMATUR GL 80 SC 3K 9,1W IP44 SI
SENSORARMATUR L 830 SC 3K 9,1W IP44 AN
SENSORARMATUR L 840 SC 3K 9,1W IP44 SI
SENSORARMATUR L 690 S LED V2 PMMA IP44 3K AN
SENSORARMATUR RS PRO P2 S EM IP54 1674lm 3K
SENSORARMATUR RS PRO P3 EM IP54 2072lm 3K
SENSORARMATUR RS PRO P3 EM IP54 2188lm 4K
SENSORARMATUR L 330 S LED IP44 815lm 3K AN
RÖRELSEVAKT IS345 RO KNX V3 180 IP54 TA VI
RÖRELSEVAKT IS345 SQ KNX V3 180 IP20 TA VI
DIMMER DUAL ROUND KNX V3 IP54 TA VI
RÖRELSEVAKT IS345 RO KNX V3 180 TA VI
RÖRELSEVAKT HF3360 RO KNX V3 360 TA VI
DIMMER DUAL SQUARE KNX V3 IP54 TA VI
RÖRELSEVAKT HF3360 SQ KNX V3 360 TA VI
RÖRELSEVAKT HF3360 SQ KNX 360 V3 TA VI
RÖRELSEVAKT IS3180 SQ KNX 180 IP54 TA VI
RÖRELSEVAKT IS3360 SQ KNX V3 360 TA VI
RÖRELSEVAKT IS3360 SQ KNX V3 360 TA VI
RÖRELSEVAKT IS3360 SQ KNX V3 360 TA VI
RÖRELSEVAKT HF3360 RO KNX V3 360 TA VI
RÖRELSEVAKT IS3180 SQ KNX V3 180 TA VI
RÖRELSEVAKT IS345 SQ KNX V3 180 TA VI
RÖRELSEVAKT IS3360 RO KNX V3 360 TA VI
RÖRELSEVAKT IS3360 RO KNX V3 360 TA VI
RÖRELSEVAKT IHF 3D KNX V3 160 IP54 SV
RÖRELSEVAKT IHF 3D KNX V3 160 IP54 VI
RÖRELSEVAKT IHF 3D KNX V3 160 IP54 AN
RÖRELSEVAKT SENSIQ S KNX V3 300 IP54 VI
RÖRELSEVAKT IR180 KNX V3 180 IP20 VI
RÖRELSEVAKT DUAL HF KNX V3 360 IP20 VI
NÄRVAROVAKT IR Q SLIM XS KNX V3 360 TA VI