UTU herobanner

UTU

UTU-konserni valmistaa Ulvilan tehtaallaan korkealuokkaisia, kestäviä ja älykkäitä sähkö- ja automaatioalan tuotteita sekä palveluita. Toiminta jakautuu kiinteistöjen sähköistykseen työmaasähkön jakelusta sähkökeskuksiin, asennustarvikkeisiin ja näyttäviin sähkökalusteisiin sekä sähkön varmennukseen ja jakeluun.

UTU toimii suomalaisella perheyhtiön sydämellä aina vastuullisesti, laatujärjestelmien mukaisesti ja ympäristöä kunnioittaen.

UTUn sähkökeskukset valmistuvat kotimaisena työnä omalla tehtaalla Ulvilassa laadukkaista komponenteista. Keskussarjat muodostavat kattavan valikoiman nykyaikaisten kiinteistöjen vaatimustason mukaisia keskuksia. UTUn laajasta tuotteistosta löytyvät ryhmäkeskukset, mittauskeskukset, työmaa- ja pistorasiakeskukset sekä kotelot. Lisäksi tuotevalikoimasta löytyy kattavasti erilaisia sähkökeskusten lisätarvikkeita.

Kuten UTUn sähkökeskukset, myös puistomuuntamot valmistetaan Ulvilan tehtaalla Satakunnassa. Puistomuuntamoiden toimitusvarmuus on huippuluokkaa, sillä UTUlla on muuntamoilleen varastointimahdollisuus omissa tuotantotiloissaan. Puistomuuntamoiden laadukkaat komponentit varmistavat sen, että muuntamot kestävät vaihtelevia ja vaativiakin sääolosuhteita. Lisäksi ne ovat myös tyyppihyväksyttyjä IEC62271-202 mukaan.

Muuntamoita voidaan valvoa UTU Vahti -etäkunnonvalvontapalvelun avulla, joka seuraa mm. laitteiden teknistä kuntoa. UTUlla on myös kokenut muuntamoiden huoltotiimi, joka on saatavilla nopeastikin paikanpäälle huoltamaan laitteita tarvittaessa.

UTU edustaa lisäksi luotettavia tavarantoimittajia Suomessa, ja valikoimasta löytyy sähköistysprojekteihin muun muassa asennuskalusteet, kaapelikanavat, keskuskotelot ja -komponentit, sähköautojen latausasemat ja -tarvikkeet sekä UPS-laitteet.

Kategori
Tillgänglighet
Ursprungsmärkningar
Hållbarhet
Djup
Bredd
Höjd
Kapslingsklass (IP)
Modell/Utförande
Material
Material hus/kapsling/stomme
Avsäkring
Med genomskinligt lock/kåpa
Antal jordfelsbrytare 30 mA
Visa arkiverade produkter
350 produkter
GRUPPCENTRAL FE BASSET 3818M X 50A IP34 FE
FLÄNS MED UTTAG COLLIE MC-MULTIGATE 16
UTTAGSFLÄNS PRL 13-16+11-16
INFÄLLNINGSBOX INFÄLLNINGSLÅDA 54
GRUPPCENTRAL KAPPSLING BULLDOG 600 IP30 FE
GRUPPCENTRAL PÅ/IN FE BULLDOG 3824 V 50A IP30 FE
MÄTARCENTRAL INF/PÅ BOXER 3848P63 V 50A IP30 FE
MÄTARCENTRAL COLLIE 3806P63 2T+PR-Y JAL X 63A
OUTDOOR DISTRIBUTION BOX UTU-X UTUFOXF16-ST-2AV
DATA-INSTALLATIONSBOX SETTER IT-SETTER VH24 IP30 PS
DATA-INSTALLATIONSBOX SETTER IT-SETTER VH36 IP30 PS
PARHUSCENTRAL COLLIE 38 P 100+PR
GRUPPCENTRAL INFÄLLD TERRIER 40.24 35A IP30 PS
PARHUSCENTRAL COLLIE 38P100
GRUPPCENTRAL PÅPUTS POINTER 3436 35A IP30 PS
SOCKEL JALUSTA 600
SOCKEL JALUSTA 600
Produktkod
3436655
INFÄLLNINGSBOX INFÄLLNINGSLÅDA IT30 FE
GRUPPCENTRAL PÅ/IN FE BULLDOG 3854J V 50A IP30 FE
FLERMÄTARCENTRAL MIRRI 125/325.06A 125A IP20 FE
ELEKTRISK VÄRMEENHET SLY1.2
GRUPPCENTRAL PÅPUTS BASSET 3827M 50A IP34 FE
GRUPPCENTRAL PÅPUTS POINTER 3409 OVELLA 35A IP30 PS
GRUPPCENTRAL PÅPUTS POINTER 3409 OVELLA 35A IP30 PS
Produktkod
CCQ552
GRUPPCENTRAL PÅPUTS POINTER 3415 V 35A IP30 PS
GRUPPCENTRAL PÅPUTS BASSET 3827 V 50A IP44 PS
MÄTARCENTRAL BEAGLE 3806P63+PR 50A IP34 FE
LADDSTATION UTU-X UTUFOXF10-S-2YE
LADDSTATION UTU-X UTUREXR10-HNE-2YE
UTTAGSFLÄNS PRL 13-16+13-32
KABELSKYDD BOXER/BULLDOG FE
GRUPPCENTRAL PÅPUTS POINTER 3421J 35A IP30 PS
VÄGBELYSNINGSCENTRAL 63KT11 63A IP44 FE
SÄKRINGSLASTBRYTARE NH00 3P 160A SS185MM IP20 DUPP
GRUPPCENTRAL PÅPUTS BASSET 3818 V 50A IP44 PS
GRUPPCENTRAL PÅ/IN FE BULLDOG 3842 V 50A IP30 FE
TILLBEHÖR STATIV COLLIE/BEAG JAL-KANSI450 X FE
LADDSTATION UTU-X UTUREXR10-HNE-2YE-MOD
UTTAGSFLÄNS PRL 13-16
UTTAGSFLÄNS PRL 13-16
Produktkod
3400453
INFÄLLNINGSBOX INFÄLLNINGSLÅDA 36
MÄTCENTRAL 3836+SLY1.2J2T 50A IP30 FE
GRUPPCENTRAL YT/INFÄLLD BULLDOG 3836+SLY1.2 J
GRUPPCENTRAL INFÄLLD TERRIER 40.15 35A IP30 PS
GRUPPCENTRAL PÅPUTS POINTER 1P3409 35A IP30 PS
VÄGBELYSNINGSCENTRAL 80J13 63A IP34 FE