UTU herobanner

UTU

UTU-konserni valmistaa Ulvilan tehtaallaan korkealuokkaisia, kestäviä ja älykkäitä sähkö- ja automaatioalan tuotteita sekä palveluita. Toiminta jakautuu kiinteistöjen sähköistykseen työmaasähkön jakelusta sähkökeskuksiin, asennustarvikkeisiin ja näyttäviin sähkökalusteisiin sekä sähkön varmennukseen ja jakeluun.

UTU toimii suomalaisella perheyhtiön sydämellä aina vastuullisesti, laatujärjestelmien mukaisesti ja ympäristöä kunnioittaen.

UTUn sähkökeskukset valmistuvat kotimaisena työnä omalla tehtaalla Ulvilassa laadukkaista komponenteista. Keskussarjat muodostavat kattavan valikoiman nykyaikaisten kiinteistöjen vaatimustason mukaisia keskuksia. UTUn laajasta tuotteistosta löytyvät ryhmäkeskukset, mittauskeskukset, työmaa- ja pistorasiakeskukset sekä kotelot. Lisäksi tuotevalikoimasta löytyy kattavasti erilaisia sähkökeskusten lisätarvikkeita.

Kuten UTUn sähkökeskukset, myös puistomuuntamot valmistetaan Ulvilan tehtaalla Satakunnassa. Puistomuuntamoiden toimitusvarmuus on huippuluokkaa, sillä UTUlla on muuntamoilleen varastointimahdollisuus omissa tuotantotiloissaan. Puistomuuntamoiden laadukkaat komponentit varmistavat sen, että muuntamot kestävät vaihtelevia ja vaativiakin sääolosuhteita. Lisäksi ne ovat myös tyyppihyväksyttyjä IEC62271-202 mukaan.

Muuntamoita voidaan valvoa UTU Vahti -etäkunnonvalvontapalvelun avulla, joka seuraa mm. laitteiden teknistä kuntoa. UTUlla on myös kokenut muuntamoiden huoltotiimi, joka on saatavilla nopeastikin paikanpäälle huoltamaan laitteita tarvittaessa.

UTU edustaa lisäksi luotettavia tavarantoimittajia Suomessa, ja valikoimasta löytyy sähköistysprojekteihin muun muassa asennuskalusteet, kaapelikanavat, keskuskotelot ja -komponentit, sähköautojen latausasemat ja -tarvikkeet sekä UPS-laitteet.

Kategori
Tillgänglighet
Ursprungsmärkningar
Hållbarhet
Bredd
Höjd
Djup
Kapslingsklass (IP)
Modell/Utförande
Material
Monteringsmetod
Med genomskinligt lock/kåpa
Material hus/kapsling/stomme
Avsäkring
Visa arkiverade produkter
350 produkter
UTTAGSCENTRAL PINSERI 80.0043 80A IP44 FE
UTTAGSCENTRAL PINSERI 80.0043 80A IP44 RST
UTTAGSCENTRAL PINSERI 80.0123 80A IP44 RST
UTTAGSCENTRAL PINSERI 80.0133 80A IP44 FE
UTTAGSCENTRAL PINSERI 80.0033 80A IP44 FE
BYGGFÖRDELNINGSCENTRAL MOPSI 16.0026M 16A IP44 AL
UTTAGSCENTRAL PINSERI 80.0313 80A IP44 FE
UTTAGSCENTRAL PINSERI REGNSKYDD RST
GRUPPCENTRAL FE BASSET 3812M+PR2 50A IP34 FE
METAL SKÅP AHMA LKS460
METAL SKÅP AHMA LKS460
Produktkod
3426353
METAL SKÅP AHMA LKS890
METAL SKÅP AHMA LKS890
Produktkod
3426356
METAL SKÅP AHMA LKS1090
METAL SKÅP AHMA LKS1090
Produktkod
3426358
KABELSKÅP E-MOBILITY AHMA LK25320V
KABELSKÅP E-MOBILITY AHMA LJK12308
KABELSKÅP E-MOBILITY AHMA LJK25320
KABELSKÅP E-MOBILITY AHMA LJK12308V
KABELSKÅP E-MOBILITY AHMA LJK16312V
KABELSKÅP E-MOBILITY AHMA LJKM16606
KABELSKÅP E-MOBILITY AHMA LJKM25320
KABELSKÅP E-MOBILITY AHMA LJKM12116
SOCKEL AHMA JAL1600
SOCKEL AHMA JAL1600
Produktkod
3500692
OUTDOOR DISTRIBUTION BOX UTU-X KOTELO
LADDSTATION UTUMAX 11KW 1XT2 PR 1XSUKO MID
GRUPPCENTRAL FE AHMA AHMA KSK125M-U
SLY-KOPPLINGSDON SLY3.2
SLY-KOPPLINGSDON SLY3.2
Produktkod
3315394
MÄTARCENTRAL BEAGLE 3400P25 25A IP34 FE
MÄTARCENTRAL BEAGLE 3412P25+PR 25A IP34 FE
MÄTCENTRAL 3806P63 1T 50A IP34 FE
MÄTCENTRAL 3806P63 2T+PR 50A IP34 FE
GRUPPCENTRAL PÅPUTS POINTER 3421 35A IP30 PS
KLÄMMA PAKET LIITINPAKETTI BEAGLE
FLERMÄTARCENTRAL MIRRI 325.09A 250A IP20 FE
FLERMÄTARCENTRAL MIRRI 325.09Y 250A IP20 FE
FLERMÄTARCENTRAL MIRRI 325.08Y 125A IP20 FE
FLERMÄTARCENTRAL MIRRI 325.08A 125A IP20 FE
FLERMÄTARCENTRAL MIRRI 160/325.09Y 160A IP20 FE
FLERMÄTARCENTRAL MIRRI 250/325.09A 250A IP20 FE
FLERMÄTARCENTRAL MIRRI 250/325.09Y 250A IP20 FE
FLERMÄTARCENTRAL MIRRI 325.12Y 125A IP20 FE
FLERMÄTARCENTRAL MIRRI 125/325.09+00Y 125A IP20
FLERMÄTARCENTRAL MIRRI 125/325.09A 125A IP20 FE
FLERMÄTARCENTRAL MIRRI 125/325.09Y 125A IP20 FE
FLERMÄTARCENTRAL MIRRI 325.06Y 250A IP20 FE
BYGGFÖRDELNINGSCENTRAL MOPSI 16.0016MV 16A IP44 AL
UTTAGSCENTRAL PINSERI 80.0133 80A IP44 RST