UTU herobanner

UTU

UTU-konserni valmistaa Ulvilan tehtaallaan korkealuokkaisia, kestäviä ja älykkäitä sähkö- ja automaatioalan tuotteita sekä palveluita. Toiminta jakautuu kiinteistöjen sähköistykseen työmaasähkön jakelusta sähkökeskuksiin, asennustarvikkeisiin ja näyttäviin sähkökalusteisiin sekä sähkön varmennukseen ja jakeluun.

UTU toimii suomalaisella perheyhtiön sydämellä aina vastuullisesti, laatujärjestelmien mukaisesti ja ympäristöä kunnioittaen.

UTUn sähkökeskukset valmistuvat kotimaisena työnä omalla tehtaalla Ulvilassa laadukkaista komponenteista. Keskussarjat muodostavat kattavan valikoiman nykyaikaisten kiinteistöjen vaatimustason mukaisia keskuksia. UTUn laajasta tuotteistosta löytyvät ryhmäkeskukset, mittauskeskukset, työmaa- ja pistorasiakeskukset sekä kotelot. Lisäksi tuotevalikoimasta löytyy kattavasti erilaisia sähkökeskusten lisätarvikkeita.

Kuten UTUn sähkökeskukset, myös puistomuuntamot valmistetaan Ulvilan tehtaalla Satakunnassa. Puistomuuntamoiden toimitusvarmuus on huippuluokkaa, sillä UTUlla on muuntamoilleen varastointimahdollisuus omissa tuotantotiloissaan. Puistomuuntamoiden laadukkaat komponentit varmistavat sen, että muuntamot kestävät vaihtelevia ja vaativiakin sääolosuhteita. Lisäksi ne ovat myös tyyppihyväksyttyjä IEC62271-202 mukaan.

Muuntamoita voidaan valvoa UTU Vahti -etäkunnonvalvontapalvelun avulla, joka seuraa mm. laitteiden teknistä kuntoa. UTUlla on myös kokenut muuntamoiden huoltotiimi, joka on saatavilla nopeastikin paikanpäälle huoltamaan laitteita tarvittaessa.

UTU edustaa lisäksi luotettavia tavarantoimittajia Suomessa, ja valikoimasta löytyy sähköistysprojekteihin muun muassa asennuskalusteet, kaapelikanavat, keskuskotelot ja -komponentit, sähköautojen latausasemat ja -tarvikkeet sekä UPS-laitteet.

Tuotealue
Saatavuus
Alkuperämerkit
Vastuullisuus
Uutuustuotteet
Syvyys
Leveys
Korkeus
Kotelointiluokka (IP)
Malli / Tyyppi
Materiaali
Kotelon/suojuksen materiaali
Suojaus
Läpinäkyvä kansi/suoja
Vikavirtasuojakytkinten 30 mA määrä
Näytä poistuneet tuotteet
353 tuotetta
LÄPIVIENTILAIPPA COLLIE MC-MULTIGATE 16
DATA-ASENNUSKOTELO SETTER IT-SETTER VH24 IP30 PS
PISTORASIALAIPPA UTU PRL 13-16+11-16
UPOTUSKOTELO TERRIER UP.KOTELO 54
RYHMÄKESKUSKOTELO BULLDOG 600 IP30 FE
JALUSTA SUOJALEV COLLIE/BEAGLE JALUSTA-SUOJALEVY550 FE
MITTAUSKESKUS UPPO/PI FE BOXER 3848P63 V 50A IP30 FE
MITTAUSKESKUS FE COLLIE 3806P63 2T+PR-Y JAL X 63A
PIHARASIA UTU-X UTUFOXF16-ST-2AV
DATA-ASENNUSKOTELO SETTER IT-SETTER VH36 IP30 PS
PARITALOKESKUS COLLIE 38P100+PR 2T 80A IP34 FE
RYHMÄKESKUS UPPO TERRIER 40.24 35A IP30 PS
RYHMÄKESKUS PINTA POINTER 3436 35A IP30 PS
JALUSTA UTU 600 FE SNAUTSER
UPOTUSKOTELO TERRIER UP.KOTELO IT30 FE
RYHMÄKESKUS-DATA UPPO TERRIER IT-TERRIER 40.30 35A IP30 FE
RYHMÄKESKUS UPPO/PI FE BULLDOG 3854J V 50A IP30 FE
RYHMÄKESKUS UPPO/PI FE BULLDOG 3824 V 50A IP30 FE
RYHMÄKESKUS PINTA POINTER 3415M 35A IP30
MONIMITTARIKESKUS FE MIRRI 125/325.06A 125A IP20 FE
MITTAUSKESKUS FE BEAGLE 3806P63+PR 50A IP34 FE
SÄHKÖLÄMMITYSYKSIKKÖ UTU SLY1.2
PARITALOKESKUS COLLIE 38P100 2T 80A IP34 FE
DATA-ASENNUSKOTELO POINTER IT-POINTER GD218 IP30 PS
RYHMÄKESKUS BASSET 3827M 50A IP34 FE
RYHMÄKESKUS PINTA POINTER 3409 OVELLA 35A IP30 PS
RYHMÄKESKUS PINTA POINTER 3409 OVELLA 35A IP30 PS
Tuotekoodi
CCQ552
RYHMÄKESKUS PINTA POINTER 3415 V 35A IP30 PS
RYHMÄKESKUS-DA UP/PI FEBULLDOG IT-BULLDOG 3415/600 V 35A IP30
RYHMÄKESKUS-DATA PI FE POINTER IT-POINTER 3421M V 35A IP30 FE
MITTAUSKESKUS UPPO/PI FE BOXER BOXER3421P25 V 25A IP30 FE
LATAUSASEMA HIDASLATAUS UTU-X UTUFOXF10-S-2YE
LATAUSASEMA HIDASLATAUS UTU-X UTUREXR10-HNE-2YE
PISTORASIALAIPPA UTU PRL 13-16+13-32
KAAPELISUOJA UTU BOXER/BULLDOG FE
UPOTUSKOTELO TERRIER UP.KOTELO 36
RYHMÄKESKUS PINTA POINTER 1P3409 35A IP30 PS
RYHMÄKESKUS PINTA POINTER 3421J 35A IP30 PS
ALUEVALAISTUSKESKUS SNAUTSER 63KT11 63A IP44 FE
JONOVAROKEKYTKIN E3 NH00 3N 160A KK185 IP20 PULT.
RYHMÄKESKUS BASSET 3818 V 50A IP44 PS
RYHMÄKESKUS UPPO/PI FE BULLDOG 3842 V 50A IP30 FE
RYHMÄKESKUS BASSET 3827 V 50A IP44 PS
DATA-ASENNUSKOTELO POINTER IT-POINTER 550M IP30 FE
LATAUSASEMA HIDASLATAUS UTU-X UTUREXR10-HNE-2YE-MOD
PISTORASIALAIPPA UTU PRL 13-16 MUOVI
MITTAUSKESKUS UPPO/PINTA BOXER 3836+SLY1.2J2T 50A IP30 FE
RYHMÄKESKUS UPPO/PINT BULLDOG 3836+SLY1.2J 63A IP30 FE
RYHMÄKESKUS-DATA U/P BULLDOG IT 3836+SLY1.2J 50A IP30 FE