Huippumoderni logistiikkakeskus rakentuu Hyvinkäälle

Vuonna 2026 Onnisen tavaralogistiikka siirtyy uuteen energiapihiin rakennukseen. Logistiikkakeskusinvestoinnilla varaudutaan kasvuun tulevaisuudessa ja parannetaan Onnisen logistisia palveluita asiakkaille entisestään.

Aiempaa tehokkaammat tavaratoimitukset, oma aurinkovoimala, yli 100 maalämpökaivoa, uusi automaattivarasto. Näistä aineksista on tehty Keskon syksyllä 2022 käynnistynyt jättihanke, Hyvinkään uusi logistiikkakeskus.
Lattiapinta-alaa tähän Onnisen ja K-Auton käyttöön tulevaan keskukseen syntyy 85 000 neliömetriä, siis 12 jalkapallokentän pinta-alan verran.

Vauhdilla kasvaneen Onnisen 400 henkeä työllistävä logistiikkakeskus on käymässä pieneksi. Vihreä siirtymä, energiatehokkuuden lisääntyminen ja sähköistyvä yhteiskunta lisäävät teknisen tukkukaupan tuotteiden ja ratkaisujen kysyntää. Uuden, kaksi kertaa aiempaa suuremman logistiikkakeskuksen rakentaminen käynnistyi lokakuussa 2022. Vaativiin infrahankkeisiin erikoistunut Kreate sai hoitaakseen isoimman yksittäisen urakan, maarakennus- ja perustustyöt. Kreate aloitti työt syksyllä jo hieman etuajassa.

– Aloitimme heti täydellä vauhdilla. Jos jotain häiriöitä tulee, olemme mielellään vähän aikataulusta edellä. Puolen vuoden päästä työmaalla on monta muutakin toimijaa, työpäällikkö Mika Ojala Kreatelta kertoo.

Kiire pohjarakentamisessa ja teräsbetonipaaluilla seisovan pohjalaatan valamisessa on kova, sillä ensimmäisten seinien pystytys alkaa jo kesäkuussa 2023. Tuleva automaattivarasto saa vesikaton jo ennen syyssateita, ja vuoden 2024 alkupuolella ryhdytään rakentamaan automaattivaraston laitteistoja.

– Tämä on minun työhistoriani suurin hanke, kertoo pian 23 vuotta Keskon kiinteistöjä rakennuttanut projektijohtaja Seppo Kemppainen.

Uusi logistiikkakeskus nousee Hyvinkään Pohjoisen kehätien varteen pääradan ja 3-tien väliin, vain muutaman kilometrin päähän nykyisestä logistiikkakeskuksesta. Kun Onnisen koko tavaralogistiikka siirtyy uusiin tiloihin valtaväylien varteen vuoden 2026 alussa, pystytään asiakkaille tarjoamaan entistä tehokkaampaa logistiikkaa.

Onnisen uudesta logistiikkakeskuksesta nopeat toimitukset ympäri maan

Teknisen tukkukaupan ykkösen tavaravalikoima on laaja, pienenpienistä kupariprikoista aina siltarumpuihin ja suuriin muuntajiin. Uusissa tiloissa koko tavaravalikoima salaojaputkista alkaen saadaan säänsuojaan.

– Logistiikkakeskus mahdollistaa kasvun ja palvelun parantamisen, ja tehokkaat toimitukset eri puolille Suomea. Kun tilaa tulee lisää, voi valikoimaakin laajentaa, Seppo Kemppainen kertoo.

Hyvä sijainti palvelee logistiikkakeskusta jo rakennusaikana, sillä 42 hehtaarin tontilta viedään pois lähes kolmen eduskuntatalon tilavuuden verran turvemaata ja tuodaan tilalle kantavampia maalajeja.

– Tästä on helppo lähteä moneen suuntaan, logistiikka toimii, työpäällikkö Ojala kehuu.

Osa kuormakuljetuksista suuntautuu aivan lähimaastoon, sillä merkittävä osa suoturpeesta kierrätetään muutaman kilometrin päähän, josta se päätyy tieluiskiin ja mullaksi jalostettuna nurmikoille.

Energiatekniikkaa Onnisen omista valikoimista

Uuden logistiikkakeskuksen edistyksellistä energiatekniikkaa löytyy suoraan Onnisen kattavasta aurinkopaneelivalikoimasta.

– Tontille tulee muun muassa oma aurinkovoimala, josta saamme uusiutuvaa energiaa logistiikkakeskuksen käyttöön, Kemppainen kertoo.

Vastuullisuus näkyy Hyvinkään logistiikkakeskushankkeessa monella tapaa. Kaikki logistiikkakeskuksessa käytettävä sähkö on täysin uusiutuvaa. Rakennuksen päälämmitysmuotona hyödynnetään maalämpöä. Tontin 104 maalämpökaivon tuotanto kattaa logistiikkakeskuksen koko vuotuisen lämmöntarpeen. Ainoastaan kylminä pakkaspäivinä tarvitaan tukienergiaa kaukolämmöstä.

Uusi rakennus saa myös BREEAM-ympäristöluokituksen. Kemppainen kertoo, että Euroopan laajuinen energiakriisi on saanut miettimään uusia energiateknisiä ratkaisuja jo vauhdissa olevaan hankkeeseen. Harkinnassa ovat esimerkiksi akkujärjestelmät ja muut keinot pudottaa logistiikkakeskuksen energiankulutusta niinä hetkinä, jolloin sähköstä on pulaa.

Logistiikkakeskukseen automaatiota ja järeitä rakenteita

Uusi logistiikkakeskus nousee pystyyn vaiheittain, lohko kerrallaan. Kun pohjarakentajat saavat paalutuksen valmiiksi ja pohjalaatan valettua, siirtyvät he seuraavalle lohkolle ja runkorakentajat ryhtyvät pystyttämään itse rakennusta.

– Aloitamme korkeimmasta automaattivarastosta ja etenemme kohti toimistoja, kertoo Kemppainen.

Rakennuksen suunniteltu käyttöikä on vähintään 50 vuotta. Korkean automaattivaraston raskaat kuormat ja vuosikymmeniä jatkuva trukkiliikenne edellyttävät järeitä rakenteita. Lattiaa kannattelevia teräsbetonipaaluja lyödään maahan yli 148 kilometriä.

Uuden logistiikkakeskuksen rakennustyöt ovat valmiit arviolta loppukesästä 2025. Loppuvuosi asennetaan ja testataan järjestelmiä, ja koko Onnisen tavaralogistiikan on määrä kulkea uuden rakennuksen läpi vuoden 2026 alussa.
Kemppainen kertoo, että tontille jää vielä rakennusoikeutta.

– Kokemus on osoittanut, että uuteen logistiikkakeskukseen kannattaa aina jättää laajennusvaraa.

Rakennusprojekti yhteistyössä vastuullisten kumppaneiden kanssa

Hyvinkään logistiikkakeskuksen rakennushanke on mittava niin laajuudeltaan kuin kestoltaan. Tavoitteena on vastuullisesti toteutettu, laadukas lopputulos.

Hankkeeseen haetaan rakentamisen kumppaneita, jotka hoitavat yhteiskuntavastuunsa ja joilla on kyky suorituksensa hallittuun läpivientiin sekä toimivat liikesuhteet Keskon rakentamisen ja talotekniikan toimialan myyntiorganisaatioiden kanssa. Tavoitteena on molemmille osapuolille kannattava yhteistyö, jossa hankkeeseen valitut rakentamisen kumppanit suuntaavat toimituksensa materiaaliostot Kesko-konserniin.

Hyvinkään logistiikkakeskus toteutetaan projektinjohtopalveluna yhdessä Haahtela-rakennuttaminen Oy:n kanssa. Perinteisten rakennuttajatehtävien lisäksi Haahtela vastaa myös rakennustyömaan päätoteuttajatehtävistä.

Projektinjohtopalvelutoteutuksessa hanke jaetaan yli 60 osaurakkaan tai tuoteosatoimitukseen, joita koskevat sopimukset solmitaan suoraan toimittajan ja Keskon omistaman kiinteistöyhtiön välisinä.

Lisätietoa ja yhteystiedot rakentamisen kumppaneille:
kesko.fi/Hyvinkaa

Tämä juttu on alun perin julkaistu Onnisen asiakaslehdessä 1/23

Teksti: Petja Partanen
Kuvat: Roope Permanto