LVI-asentajan täydennyskoulutukset

Miten LVI-asentajan kannattaa huolehtia ammatillisen osaamisensa kehittymisestä, Samuli Könkö Suomen LVI-liitto SuLVI ry:stä?

1.Mitä hyötyä on täydennyskoulutuksesta?

On tärkeää muistaa itsensä kehittäminen, vaikka työ olisikin hektistä. Koulutus syventää ja laajentaa osaamista. Hyvät omat taidot eivät aina riitä, sillä alalla tapahtuu jatkuvasti ja täytyy pysyä mukana kehityksessä. Jo puolen päivän koulutus voi avata uusia asioita, mutta joskus tarvitaan myös pitempiä koulutuksia. Täydennyskoulutuksesta saa tietoa ja asiantuntemusta, joista on hyötyä asiakaskohtaamisissa.

2.Mille osaamiselle on nyt ja jatkossa erityisesti kysyntää?

Energiatehokkuus, lämmitys ja lämmin käyttövesi ovat tällä hetkellä kuumia osaamisalueita. Esimerkiksi lämpöpumput osana laajempaa kokonaisuutta. Ympäristötietoisuus kasvaa, ja se vaatii asentajalta vaihtoehtojen osaamista. Ammattiylpeyttä, kokonaisvaltaista osaamista ja laadukasta tekemistä arvostetaan. Liitostekniikat ja muut käytännön taidot ovat tärkeitä, mutta myös esimerkiksi järjestelmien säädöistä, mittauksista ja automatiikasta on hyvä olla ainakin perustiedot. Infraverkoston uusimistarve kasvaa esimerkiksi käyttövesien ja jätevesien osalta. Hyvälle juomavedelle kuuluisi enemmän arvoa.

3.Miten LVI-asentajan työnkuva tulee kehittymään?

Kädentaitojen osaaminen pysyy arvossaan, mutta asentajan pitää jatkossa tuntea ja ymmärtää laajemmat kokonaisuudet entistä vahvemmin. Ongelmanratkaisukykyä ja tiimityö- sekä asiakaspalvelutaitoja arvostetaan. Teknisen kehityksen ansiosta asentajan työ ei ole enää fyysisesti yhtä raskasta kuin ennen, se näkyy esimerkiksi naisten osuuden ja alanvaihtajien kirjon kasvussa. Täydennyskoulutuksen kautta asentajalle voi avautua uusia mahdollisuuksia alalla.

4.Mistä saa tietoa koulutuksista?

Esimerkiksi SuLVIn verkkosivuilta ja toisen asteen oppilaitoksista. SuLVI järjestää koulutuksia sekä itse että yhteistyökumppaneiden kanssa. Esimiehen kautta kannattaa ottaa täydennyskoulutus rohkeasti puheeksi. Itseään kehittämällä sekä yritykselle että työntekijälle kertyy osaamispääomaa, joka tulee kyllä takaisin korkojen kera. Myös valmistajien infotilaisuudet ja teemapäivät kannattaa hyödyntää, niistä saa hyödyllistä tuotetietoa käytännön työhön.

Asiantuntija Samuli Könkö, Toiminnanjohtaja, Suomen LVI-liitto SuLVI ry

Teksti: Timo Toiviainen
Kuva: Roope Permanto

*Juttu on julkaistu Onninen-lehdessä 3/22. *

Asiantuntijat vastaavat. Onnisen suositussa juttusarjassa päästetään ääneen omien alojensa asiantuntijat.

Lähin Onninen Express -myymälä?