Herobanneri - brändisivulle - Wavin

WAVIN

Onnelassa estetään mikromuovien pääsyä vesistöihin Wavinin ratkaisulla

Wavin valittiin uuden logistiikkakeskuksen toimittajaksi hulevesien käsittelyjärjestelmän osalta, johon sisältyy kelluvien materiaalien erottelija.

Ympäristöarvot ovat ohjanneet K-ryhmän uuden logistiikkakeskuksen Onnelan suunnittelua alusta alkaen. Vihreä siirtymä on toiminut ajurina rakennusprojektin suunnittelusta alkaen, joten ympäristönäkökulmat on otettu huomioon rakennusmateriaalien käytössä. Rakennukselle tavoitellaan BREEAM-ympäristöluokituksen ”Very Good” -tasoa. Vesistöjen suojelun takia kiinteistöön haluttiin sadevesien kulkua Vantaanjokeen viivyttävä hulevesijärjestelmä. ”Ilman oikeanlaista suodatusjärjestelmää roskat pääsisivät kulkeutumaan Vantaanjokeen, jonne tontilta johtaa hulevesiliittymä”, kertoo Wavinin aluemyyntipäällikkö Hannamari Lindström.

Onnelalle luotiinkin Wavinilta erityinen hulevesiratkaisu, jolla ympäristölle haitallinen kelluva roska saadaan kiinni ennen sen päätymistä vesistöihin. ”Toimittamaamme ratkaisuun sisältyy kaksi erityyppistä tuotetta. Hulevesien käsittelyjärjestelmään sisältyy sekä kelluvan materiaalin erotin että öljynerotin. Kelluvan roskan ja pienten partikkeleiden erotuksella estetään lopulta mikromuovien päätyminen vesistöihin, ja öljynerottimilla ennaltaehkäistään mahdollisten öljypäästöjen kulkeutuminen eteenpäin”, kuvailee Lindström.

Lue lisää Wavinista

Wavin tarjoaa innovatiivisia ratkaisuja rakennusteollisuuden, infran ja kunnallistekniikan tarpeisiin eri maanosissa. Yritys ratkoo yli 60-vuotisen kokemuksen turvin maailman vesihuoltoon, terveyteen, kaupunkien kestävyyteen ja rakentamiseen liittyviä ongelmia. Tuotevalikoima kattaa kaiken kiinteistöviemäreistä muoviputkijärjestelmiin, jotka turvaavat käyttöveden saannin ja johtavat jäte- ja hulevedet pois ympäristöystävällisesti.

Tutustu Onnisen Wavin-valikoimaan:

Tutustu myös:

Wavin pyrkii muuttamaan maailmaa hyvään suuntaan. Yritys haluaa olla toteuttamassa rakennuksia ja kaupunkeja, jotka parantavat elintasoa ja elämänlaatua. Wavin tekee yhteistyötä kuntien, insinöörien, suunnittelijoiden, urakoitsijoiden ja asentajien kanssa, jotta kaupungit selviäisivät tulevaisuuden haasteista ja rakennukset olisivat viihtyisiä ja energiatehokkaita.

Wavin on osa Orbiaa, ryhmää yrityksiä, joita yhdistää yhteinen tarkoitus: edistää elämää ympäri maailmaa. Orbian palveluksessa on yli 22 000 työntekijää eri puolilla maailmaa. Orbia edistää YK:n kestävän kehityksen tavoitteita saattamalla yhteen voimavaroja, kulttuureja ja ideoita kestävien ja uudistavien toimintatapojen hyväksi.

Product catalog
Availability
Origin labelling
New products
Spare parts
Connection 2
Connection 1
Nominal diameter connection 2
Material connection 1
Nominal diameter connection 1
Shape
Model
Nominal diameter connection 3
Connection 3
Material
Show archived products
612 results
DOUBLE BRANCH ASTO+ 110/110/110/-87°MM
DOUBLE BRANCH ASTO+ 110/110/110/-87°MM
Product code
2407067
In stock
HT SOCKET BRANCH WAVIN 32x32x45 WHITE PP
HT SOCKET BRANCH WAVIN 32x32x45 WHITE PP
Product code
2487155
In stock
HT PLUG WAVIN 75 PP
HT PLUG WAVIN 75 PP
Product code
2487118
In stock
PLUG TIGRIS 25mm K5 PPSU
PLUG TIGRIS 25mm K5 PPSU
Product code
1750255
In stock
STRAIGHT COUPLING FT TIGRIS 25x3/4 M5 DR
STRAIGHT COUPLING FT TIGRIS 25x3/4 M5 DR
Product code
1750358
In stock
STRAIGHT COUPLING TIGRIS 25x20 M5 DR
STRAIGHT COUPLING TIGRIS 25x20 M5 DR
Product code
1750284
In stock
STRAIGHT COUPLING TIGRIS 32x25 M5 DR
STRAIGHT COUPLING TIGRIS 32x25 M5 DR
Product code
1750287
In stock
HOLDING TANK LABKO LOKA 3000 LABKO WITHOUT ALARM
HT SOCKET BRANCH WAVIN 110x110x88,5 PP
HT SOCKET BRANCH WAVIN 110x110x88,5 PP
Product code
2487102
In stock
Bend dB PP AS+ 160x30
Bend dB PP AS+ 160x30
Product code
2407017
In stock
T-PIECE TIGRIS 20x16x16 M5 DR
T-PIECE TIGRIS 20x16x16 M5 DR
Product code
1750407
In stock
T-PIECE TIGRIS 20x20x20 M5 DR
T-PIECE TIGRIS 20x20x20 M5 DR
Product code
1750391
In stock
STRAIGHT COUPLING FT TIGRIS 20x1/2 M5 DR
STRAIGHT COUPLING FT TIGRIS 20x1/2 M5 DR
Product code
1750355
In stock
HT PLUG WAVIN 32 WHITE PP
HT PLUG WAVIN 32 WHITE PP
Product code
2487123
In stock
HT REPAIR COLLAR WAVIN 75 PP
HT REPAIR COLLAR WAVIN 75 PP
Product code
2487111
In stock
HT BEND WAVIN 50x30 PP
HT BEND WAVIN 50x30 PP
Product code
2487061
In stock
HT SOCKET PIPE WAVIN 110x4000 PP
HT SOCKET PIPE WAVIN 110x4000 PP
Product code
2487051
In stock
HT SOCKET BRANCH WAVIN 110x110x88,5 SWEPT PP
HT SOCKET BRANCH WAVIN 110x110x88,5 SWEPT PP
Product code
2487103
In stock
CORNER BRANCH ASTO+ 110/110/110/-87°MM
CORNER BRANCH ASTO+ 110/110/110/-87°MM
Product code
2407065
In stock
T-PIECE TIGRIS 75x32x75 K1 PPSU
T-PIECE TIGRIS 75x32x75 K1 PPSU
Product code
1750473
In stock
T-PIECE TIGRIS 63x40x63 K1 PPSU
T-PIECE TIGRIS 63x40x63 K1 PPSU
Product code
1750070
In stock
ELBOW MT TIGRIS 90 20x1/2 K5 PPSU
ELBOW MT TIGRIS 90 20x1/2 K5 PPSU
Product code
1750191
In stock
AFTER COUPLING IN SITU 160mm
AFTER COUPLING IN SITU 160mm
Product code
2609564
In stock
HT SOCKET PIPE WAVIN 110x2000 PP
HT SOCKET PIPE WAVIN 110x2000 PP
Product code
2487049
In stock
AS+ REPAIRCOUPLER DN  150
AS+ REPAIRCOUPLER DN 150
Product code
2407147
In stock
HT VERTICAL PIPE WAVIN 75 PP
HT VERTICAL PIPE WAVIN 75 PP
Product code
2487143
In stock
HT SOCKET PIPE WAVIN 50x250 PP
HT SOCKET PIPE WAVIN 50x250 PP
Product code
2487037
In stock
STRAIGHT COUPLING FT TIGRIS 32x1 M5 DR
STRAIGHT COUPLING FT TIGRIS 32x1 M5 DR
Product code
1750360
In stock
STRAIGHT COUPLING TIGRIS 20x16 M5 DR
STRAIGHT COUPLING TIGRIS 20x16 M5 DR
Product code
1750282
In stock
HT BEND WAVIN 50x15 PP
HT BEND WAVIN 50x15 PP
Product code
2487058
In stock
HT SOCKET PIPE WAVIN 75x1000 PP
HT SOCKET PIPE WAVIN 75x1000 PP
Product code
2487043
In stock
SOCKET PIPE WAVIN AS+ 50x500 PP
SOCKET PIPE WAVIN AS+ 50x500 PP
Product code
2407116
In stock
Longsocket dB PP AS+ 110
Longsocket dB PP AS+ 110
Product code
2407076
In stock
AS+ REPAIRCOUPLER DN  70
AS+ REPAIRCOUPLER DN 70
Product code
2407150
In stock
HT SOCKET PIPE WAVIN 50x1000 PP
HT SOCKET PIPE WAVIN 50x1000 PP
Product code
2487039
In stock
HT BEND WAVIN 160x15 PP
HT BEND WAVIN 160x15 PP
Product code
2487028
In stock
ELBOW TIGRIS 90 75x75 K1 PPSU
ELBOW TIGRIS 90 75x75 K1 PPSU
Product code
1750469
In stock
HT VERTIC. PIPE REDUCER WAVIN 110x75 SHORT PP
HT VERTIC. PIPE REDUCER WAVIN 110x75 SHORT PP
Product code
2487109
In stock
WAVIN LOW NOISE BRAC KET BL 50 M8/M10
WAVIN LOW NOISE BRAC KET BL 50 M8/M10
Product code
2407191
In stock
MULTILAYER PIPE TIGRIS 75x7,5 5m
MULTILAYER PIPE TIGRIS 75x7,5 5m
Product code
1750474
In stock
HT BEND WAVIN 160x88,5 PP
HT BEND WAVIN 160x88,5 PP
Product code
2487031
In stock
Bend dB PP AS+ 160x15
Bend dB PP AS+ 160x15
Product code
2407016
In stock
AS+ BRANCH DN 100X70  87°
AS+ BRANCH DN 100X70 87°
Product code
2407042
In stock
T-PIECE TIGRIS 25x25x25 M5 DR
T-PIECE TIGRIS 25x25x25 M5 DR
Product code
1750392
In stock
HT SOCKET PIPE WAVIN 110x500 PP
HT SOCKET PIPE WAVIN 110x500 PP
Product code
2487047
In stock
STRAIGHT COUPLING MT TIGRIS 16x3/4 M5 DR
STRAIGHT COUPLING MT TIGRIS 16x3/4 M5 DR
Product code
1750365
In stock
DISTRIBUTION TRAP LABKO 315 + INFILTR. PIPE
HT REDUCER WAVIN 110x50 PP
HT REDUCER WAVIN 110x50 PP
Product code
2487106
In stock