Herobanneri - brändisivulle - Wavin

WAVIN

Onnelassa estetään mikromuovien pääsyä vesistöihin Wavinin ratkaisulla

Wavin valittiin uuden logistiikkakeskuksen toimittajaksi hulevesien käsittelyjärjestelmän osalta, johon sisältyy kelluvien materiaalien erottelija.

Ympäristöarvot ovat ohjanneet K-ryhmän uuden logistiikkakeskuksen Onnelan suunnittelua alusta alkaen. Vihreä siirtymä on toiminut ajurina rakennusprojektin suunnittelusta alkaen, joten ympäristönäkökulmat on otettu huomioon rakennusmateriaalien käytössä. Rakennukselle tavoitellaan BREEAM-ympäristöluokituksen ”Very Good” -tasoa. Vesistöjen suojelun takia kiinteistöön haluttiin sadevesien kulkua Vantaanjokeen viivyttävä hulevesijärjestelmä. ”Ilman oikeanlaista suodatusjärjestelmää roskat pääsisivät kulkeutumaan Vantaanjokeen, jonne tontilta johtaa hulevesiliittymä”, kertoo Wavinin aluemyyntipäällikkö Hannamari Lindström.

Onnelalle luotiinkin Wavinilta erityinen hulevesiratkaisu, jolla ympäristölle haitallinen kelluva roska saadaan kiinni ennen sen päätymistä vesistöihin. ”Toimittamaamme ratkaisuun sisältyy kaksi erityyppistä tuotetta. Hulevesien käsittelyjärjestelmään sisältyy sekä kelluvan materiaalin erotin että öljynerotin. Kelluvan roskan ja pienten partikkeleiden erotuksella estetään lopulta mikromuovien päätyminen vesistöihin, ja öljynerottimilla ennaltaehkäistään mahdollisten öljypäästöjen kulkeutuminen eteenpäin”, kuvailee Lindström.

Lue lisää Wavinista

Wavin tarjoaa innovatiivisia ratkaisuja rakennusteollisuuden, infran ja kunnallistekniikan tarpeisiin eri maanosissa. Tuotevalikoima kattaa kaiken kiinteistöviemäreistä muoviputkijärjestelmiin, jotka turvaavat käyttöveden saannin ja johtavat jäte- ja hulevedet pois.

Tutustu Onnisen Wavin-valikoimaan:

Tutustu myös:

Wavin haluaa olla toteuttamassa rakennuksia ja kaupunkeja, jotka parantavat elintasoa ja elämänlaatua. Wavin tekee yhteistyötä kuntien, insinöörien, suunnittelijoiden, urakoitsijoiden ja asentajien kanssa, jotta kaupungit selviäisivät tulevaisuuden haasteista ja rakennukset olisivat viihtyisiä ja energiatehokkaita.

Wavin on osa Orbiaa. Orbian palveluksessa on yli 22 000 työntekijää eri puolilla maailmaa.

Logo - Wavin
Product catalog
Availability
Product class (ETIM)
Connection 2
Connection 1
Nominal diameter connection 2
Material connection 1
Nominal diameter connection 1
Shape
Material connection 2
Ring stiffness class
Outer pipe diameter
Wall thickness
Material
Material quality
Model
Pipe colour
Max. operating pressure at max. medium temperature
Carbon footprint data
Origin labelling
Show archived products
711 results
CONNECTOR FT TIGRIS 16x3/4 M5 DR
WALL ELBOW TIGRIS 16x1/2 M5 DR
WALL ELBOW TIGRIS 20x1/2 M5 DR
WALL ELBOW TIGRIS 16x1/2 LONG M5 DR
WALL ELBOW TIGRIS 25x3/4 M5 DR
WALL ELBOW TIGRIS 20x3/4 M5 DR
BEND GY PVC WAVIN "160x11 PN12.5"
BEND GY PVC WAVIN "225x22 PN12.5"
BEND GY PVC WAVIN "225x11 PN12.5"
PRESS. PIPE GY PVC WAVIN 110x6000 PN6
REDUCER GY PVC WAVIN "110x63 PN10"
REDUCER GY PVC WAVIN "110x75 PN10"
REDUCER GY PVC WAVIN "110x90 PN10"
BEND GY PVC WAVIN "160x60 PN12.5"
REPAIR COUPLER GY PVC WAVIN "225 PN12.5"
BEND GY PVC WAVIN "160x22 PN12.5"
PRESS. PIPE GY PVC WAVIN 160x6000 PN6
PRESS. PIPE GY PVC WAVIN 160x6000 PN12.5
PRESS. PIPE GY PVC WAVIN 315x6000 PN12.5
CALIBRATION TOOL TIGRIS 16-32
WALLBOX FRAME WAVIN 230V FOR BASIC THERMOSTAT
CONNECTOR WAVIN 25x2,3 x 1 FT STRAIGHT
FLOOR HEATING PIPE WAVIN 16mm 120m PE-RT PRO3
EXTERNAL ANTENNA WAVIN SENTIO 3 PIN
CONNECTION CABLE FOR PC WAVIN SENTIO
ACTUATOR WAVIN SENTIO SERVOMOTOR  24V
PRESSURE PIPE GY PVC WAVIN 280x6000 PN12.5
ACTUATOR WAVIN 24V NO
ACTUATOR WAVIN 24V NO
Product code
2015914
PROTECTIVE PIPE WAVIN 25/20mm 50m
PROTECTIVE PIPE WAVIN 28/23mm 50m BLACK
FLOOR HEATING PIPE WAVIN 20mm 240m PE-RT PRO3
FLOOR HEATING PIPE WAVIN 20mm 120m PE-RT PRO3
PE-HD PIPE ROOF WATER WAVIN 110
PE-HD PIPE ROOF WATER WAVIN 160
PE-HD PIPE ROOF WATER WAVIN 200
PE-HD PIPE ROOF WATER WAVIN 75
PE-HD BRANCH WAVIN 200x110x45
PE-HD BRANCH WAVIN 200x160x45
PE-HD ACCESS PIPE WAVIN 200
PE-HD ACCESS PIPE WAVIN 200
Product code
2303035
CALIBRATION TOOL TIGRIS POWER CLICK GRIP 14-63
CALIBRATION TOOL TIGRIS POWER CLICK GRIP
CALIBRATION TOOL TIGRIS 50
CALIBRATION TOOL TIGRIS 50
Product code
1750136
CALIBRATION TOOL TIGRIS 16/20/25
CALIBRATION TOOL TIGRIS 40
CALIBRATION TOOL TIGRIS 40
Product code
1750135