Herobanneri - brändisivulle - Wavin

WAVIN

Onnelassa estetään mikromuovien pääsyä vesistöihin Wavinin ratkaisulla

Wavin valittiin uuden logistiikkakeskuksen toimittajaksi hulevesien käsittelyjärjestelmän osalta, johon sisältyy kelluvien materiaalien erottelija.

Ympäristöarvot ovat ohjanneet K-ryhmän uuden logistiikkakeskuksen Onnelan suunnittelua alusta alkaen. Vihreä siirtymä on toiminut ajurina rakennusprojektin suunnittelusta alkaen, joten ympäristönäkökulmat on otettu huomioon rakennusmateriaalien käytössä. Rakennukselle tavoitellaan BREEAM-ympäristöluokituksen ”Very Good” -tasoa. Vesistöjen suojelun takia kiinteistöön haluttiin sadevesien kulkua Vantaanjokeen viivyttävä hulevesijärjestelmä. ”Ilman oikeanlaista suodatusjärjestelmää roskat pääsisivät kulkeutumaan Vantaanjokeen, jonne tontilta johtaa hulevesiliittymä”, kertoo Wavinin aluemyyntipäällikkö Hannamari Lindström.

Onnelalle luotiinkin Wavinilta erityinen hulevesiratkaisu, jolla ympäristölle haitallinen kelluva roska saadaan kiinni ennen sen päätymistä vesistöihin. ”Toimittamaamme ratkaisuun sisältyy kaksi erityyppistä tuotetta. Hulevesien käsittelyjärjestelmään sisältyy sekä kelluvan materiaalin erotin että öljynerotin. Kelluvan roskan ja pienten partikkeleiden erotuksella estetään lopulta mikromuovien päätyminen vesistöihin, ja öljynerottimilla ennaltaehkäistään mahdollisten öljypäästöjen kulkeutuminen eteenpäin”, kuvailee Lindström.

Lue lisää Wavinista

Wavin tarjoaa innovatiivisia ratkaisuja rakennusteollisuuden, infran ja kunnallistekniikan tarpeisiin eri maanosissa. Tuotevalikoima kattaa kaiken kiinteistöviemäreistä muoviputkijärjestelmiin, jotka turvaavat käyttöveden saannin ja johtavat jäte- ja hulevedet pois.

Tutustu Onnisen Wavin-valikoimaan:

Tutustu myös:

Wavin haluaa olla toteuttamassa rakennuksia ja kaupunkeja, jotka parantavat elintasoa ja elämänlaatua. Wavin tekee yhteistyötä kuntien, insinöörien, suunnittelijoiden, urakoitsijoiden ja asentajien kanssa, jotta kaupungit selviäisivät tulevaisuuden haasteista ja rakennukset olisivat viihtyisiä ja energiatehokkaita.

Wavin on osa Orbiaa. Orbian palveluksessa on yli 22 000 työntekijää eri puolilla maailmaa.

Logo - Wavin
Kategori
Tillgänglighet
Produktklass (ETIM)
Anslutning 2
Anslutning 1
Dimension anslutning 2
Material anslutning 1
Dimension anslutning 1
Form
Material anslutning 2
Styvhetsklass
Utvändig rördiameter
Väggtjocklek/Godstjocklek
Material
Materialkvalitet
Modell/Utförande
Färg rör
Max. arbetstryck vid max. medietemperatur
Koldioxidavtrycksdata
Ursprungsmärkningar
Visa arkiverade produkter
711 produkter
KONKOPPLING IG TIGRIS 16x3/4 M5 DR
VÄGGDOSA TIGRIS 16x1/2 M5 DR
VÄGGDOSA TIGRIS 20x1/2 M5 DR
VÄGGDOSA TIGRIS 16x1/2 LÅNG M5 DR
VÄGGDOSA TIGRIS 25x3/4 M5 DR
VÄGGDOSA TIGRIS 20x3/4 M5 DR
TRYCKRÖR BÖJ PVC WAVIN "160x11 PN12.5"
TRYCKRÖR BÖJ PVC WAVIN "225x22 PN12.5"
TRYCKRÖR BÖJ PVC WAVIN "225x11 PN12.5"
TRYCKRÖR PVC MUFF WAVIN 110x6000 PN6
TRYCKRÖR FÖRMINSKNING PVC WAVI "110x63 PN10"
TRYCKRÖR FÖRMINSKNING PVC WAVI "110x75 PN10"
TRYCKRÖR FÖRMINSKNING PVC WAVI "110x90 PN10"
TRYCKRÖR BÖJ PVC WAVIN "160x60 PN12.5"
LÖPEMUFFE PVC WAVIN "225 PN12.5"
TRYCKRÖR BÖJ PVC WAVIN "160x22 PN12.5"
TRYCKRÖR PVC MUFF WAVIN 160x6000 PN6
TRYCKRÖR PVC MUFF WAVIN 160x6000 PN12.5
TRYCKRÖR PVC MUFF WAVIN 315x6000 PN12.5
ALUPEX KALIBRATOR TIGRIS 16-32
VÄRMEANGIVNINGSPLÅT WAVIN 16mm PEX/PE-RT COMFIA
VÄRMEANGIVNINGSPLÅT WAVIN 20mm PEX/PE-RT COMFIA
KOPPLING WAVIN 25x2,3 x 1 IG RAK
GOLVVÄRMERÖR WAVIN 16mm 120m PE-RT PRO3
EXTERN ANTENN WAVIN SENTIO 3 PIN
ANSLUTNINGSKABEL FÖR PC WAVIN SENTIO
STYRDON WAVIN SENTIO SERVOMOTOR 24V
TRYCKRÖR PVC MUFF WAVIN 280x6000 PN12.5
STYRDON WAVIN 24V NO
STYRDON WAVIN 24V NO
Produktkod
2015914
SKYDSSRÖR WAVIN 25/20mm 50m
SKYDSSRÖR WAVIN 28/23mm 50m SVART
GOLVVÄRMERÖR WAVIN 20mm 240m PE-RT PRO3
GOLVVÄRMERÖR WAVIN 20mm 120m PE-RT PRO3
PE-HD TAKAVRUNN WAVIN 110
PE-HD TAKAVRUNN WAVIN 110
Produktkod
2303038
PE-HD TAKAVRUNN WAVIN 160
PE-HD TAKAVRUNN WAVIN 160
Produktkod
2303039
PE-HD TAKAVRUNN WAVIN 200
PE-HD TAKAVRUNN WAVIN 200
Produktkod
2303040
PE-HD TAKAVRUNN WAVIN 75
PE-HD TAKAVRUNN WAVIN 75
Produktkod
2303041
PE-HD GRENRÖR WAVIN 200x110x45
PE-HD GRENRÖR WAVIN 200x160x45
PE-HD RENSRÖR WAVIN 200
PE-HD RENSRÖR WAVIN 200
Produktkod
2303035
PE-HD SHRINK ON MUFF ROOF WAT. 110
PE-HD SHRINK ON MUFF ROOF WAT. 75
ALUPEX KALIBRATOR TIGRIS HANDTAG FÖR ALUPEX 16-63
ALUPEX KALIBRATOR TIGRIS HANDTAG FÖR ALUPEX 16-63
ALUPEX KALIBRATOR TIGRIS 50
ALUPEX KALIBRATOR TIGRIS 16/20/25
ALUPEX KALIBRATOR TIGRIS 40