Herobanneri - brändisivulle - Wavin

WAVIN

Onnelassa estetään mikromuovien pääsyä vesistöihin Wavinin ratkaisulla

Wavin valittiin uuden logistiikkakeskuksen toimittajaksi hulevesien käsittelyjärjestelmän osalta, johon sisältyy kelluvien materiaalien erottelija.

Ympäristöarvot ovat ohjanneet K-ryhmän uuden logistiikkakeskuksen Onnelan suunnittelua alusta alkaen. Vihreä siirtymä on toiminut ajurina rakennusprojektin suunnittelusta alkaen, joten ympäristönäkökulmat on otettu huomioon rakennusmateriaalien käytössä. Rakennukselle tavoitellaan BREEAM-ympäristöluokituksen ”Very Good” -tasoa. Vesistöjen suojelun takia kiinteistöön haluttiin sadevesien kulkua Vantaanjokeen viivyttävä hulevesijärjestelmä. ”Ilman oikeanlaista suodatusjärjestelmää roskat pääsisivät kulkeutumaan Vantaanjokeen, jonne tontilta johtaa hulevesiliittymä”, kertoo Wavinin aluemyyntipäällikkö Hannamari Lindström.

Onnelalle luotiinkin Wavinilta erityinen hulevesiratkaisu, jolla ympäristölle haitallinen kelluva roska saadaan kiinni ennen sen päätymistä vesistöihin. ”Toimittamaamme ratkaisuun sisältyy kaksi erityyppistä tuotetta. Hulevesien käsittelyjärjestelmään sisältyy sekä kelluvan materiaalin erotin että öljynerotin. Kelluvan roskan ja pienten partikkeleiden erotuksella estetään lopulta mikromuovien päätyminen vesistöihin, ja öljynerottimilla ennaltaehkäistään mahdollisten öljypäästöjen kulkeutuminen eteenpäin”, kuvailee Lindström.

Lue lisää Wavinista

Wavin tarjoaa innovatiivisia ratkaisuja rakennusteollisuuden, infran ja kunnallistekniikan tarpeisiin eri maanosissa. Tuotevalikoima kattaa kaiken kiinteistöviemäreistä muoviputkijärjestelmiin, jotka turvaavat käyttöveden saannin ja johtavat jäte- ja hulevedet pois.

Tutustu Onnisen Wavin-valikoimaan:

Tutustu myös:

Wavin haluaa olla toteuttamassa rakennuksia ja kaupunkeja, jotka parantavat elintasoa ja elämänlaatua. Wavin tekee yhteistyötä kuntien, insinöörien, suunnittelijoiden, urakoitsijoiden ja asentajien kanssa, jotta kaupungit selviäisivät tulevaisuuden haasteista ja rakennukset olisivat viihtyisiä ja energiatehokkaita.

Wavin on osa Orbiaa. Orbian palveluksessa on yli 22 000 työntekijää eri puolilla maailmaa.

Logo - Wavin
Tuotealue
Saatavuus
Uutuustuotteet
Tuoteluokka (ETIM)
Liitäntä 2
Liitäntä 1
Nimellishalkaisija liitäntä 2
Materiaali liitäntä 1
Nimellishalkaisija liitäntä 1
Muoto
Materiaali liitäntä 2
Jäykkyysluokka
Putken ulkohalkaisija
Seinämän paksuus
Materiaali
Malli / Tyyppi
Materiaalin laatu
Materiaali, sisäkerros
Materiaali, välikerros
Hiilijalanjälkitiedot
Alkuperämerkit
Näytä poistuneet tuotteet
675 tuotetta
KOMPO KULMAYHDISTÄJÄ UK TIGRIS 90 25x3/4 M5 DR
KOMPO YHDISTÄJÄ SK TIGRIS 32x1 1/2 M5 DR
KOMPO KULMAYHDISTÄJÄ UK TIGRIS 90 25x1 M5 DR
KOMPO YHDISTÄJÄ SK TIGRIS 16x3/4 M5 DR
KOMPO HANAKULMA TIGRIS 16x1/2 M5 DR
KOMPO HANAKULMA TIGRIS 20x1/2 M5 DR
KOMPO HANAKULMA TIGRIS 16x1/2 PITKÄ M5 DR
KOMPO HANAKULMA TIGRIS 25x3/4 M5 DR
KOMPO HANAKULMA TIGRIS 20x3/4 M5 DR
KULMA PVC NYL WAVIN 160x11 PN12.5
PISTOYHDE PVC NYL WAVIN 110 PN12.5
KULMA PVC NYL WAVIN 225x22 PN12.5
KULMA PVC NYL WAVIN 225x11 PN12.5
PAINEPUTKI PVC NYL WAVIN 110x6000 PN6
SUPISTUSYHDE PVC NYL WAVIN 110x63 PN10
SUPISTUSYHDE PVC NYL WAVIN 110x75 PN10
SUPISTUSYHDE PVC NYL WAVIN 110x90 PN10
KULMA PVC NYL WAVIN 160x60 PN12.5
PISTOYHDE PVC NYL WAVIN 225 PN12.5
KULMA PVC NYL WAVIN 160x22 PN12.5
PAINEPUTKI PVC NYL WAVIN 160x6000 PN6
PAINEPUTKI PVC NYL WAVIN 160x6000 PN12.5
PAINEPUTKI PVC NYL WAVIN 315x6000 PN12.5
KALIBROINTITYÖKALU TIGRIS ISTUKKASARJA 16-32mm
PEITEKEHYS WAVIN 230V BASIC TERMOSTAATILLE
LÄMMÖNJAKOPELTI WAVIN 16mm PEX/PE-RT COMFIA
LÄMMÖNJAKOPELTI WAVIN 20mm PEX/PE-RT COMFIA
ASENNUSKISKO WAVIN 16/20 LATTILÄMMITYSPUTKELLE
SYÖTTÖPUTKEN LIITIN WAVIN 25x2,3 x 1 SK SUORA
LATTIALÄMMITYSPUTKI WAVIN 16mm 120m PE-RT PRO3
ULKOINEN ANTENNI WAVIN 3 PIN SENTIO
LIITOSKAAPELI WAVIN SENTIO
TOIMILAITE WAVIN SERVOMOOTTORI 3-AS. 24V SENTIO
PAINEPUTKI PVC NYL WAVIN 280x6000 PN12.5
SUOJAPUTKI WAVIN 25/20mm 50m
SUOJAPUTKI WAVIN 28/23mm 50m MUSTA
LATTIALÄMMITYSPUTKI WAVIN 20mm 240m PE-RT PRO3
LATTIALÄMMITYSPUTKI WAVIN 20mm 120m PE-RT PRO3
KALIBROINTITYÖKALU TIGRIS KAHVA 16-63
KALIBROINTITYÖKALU TIGRIS KAHVA
KALIBROINTITYÖKALU TIGRIS 50 (istukka)
KALIBROINTITYÖKALU TIGRIS Y 16/20/25
KALIBROINTITYÖKALU TIGRIS 40 (istukka)
KALIBROINTITYÖKALU TIGRIS 63 (istukka)
KALIBROINTITYÖKALU TIGRIS 16 (istukka)
KALIBROINTITYÖKALU TIGRIS 20 (istukka)
KALIBROINTITYÖKALU TIGRIS 25 (istukka)
KALIBROINTITYÖKALU TIGRIS 32 (istukka)