ANTURI WISER VESIVUOTOSENSORI

Tuotekoodi
2609192
Wiser-vesivuotosensori Zigbee, langaton

Wiser on älykotijärjestelmä, joka lisää kodin mukavuutta, turvallisuutta ja energiatehokkuutta edullisesti ja helposti. Wiser-älykoti koostuu erilaisista laitteista, joita voidaan ohjata langattomasti eri tavoin. Wiser-puhelinsovelluksella voidaan tehdä käteviä tilanneohjauksia, ajastuksia tai esimerkiksi säätilan vaihteluihin perustuvia automaatioita. Laitteet keskustelevat myös keskenään, joten kodin toimintoja voidaan automatisoida tapahtumaan ilman käyttäjän huomiota. Wiser-järjestelmä voidaan asentaa normaaliin kaapelointiin tai langattomasti.

Langaton vesivuotosensori sijoitellaan irrallisena sopivaan paikkaan, josta se raportoi vesivahingosta. Kun laite havaitsee tason pinnalla vettä, se lähettää käyttäjän puhelimeen notifikaation mahdollisesta vuodosta. Laite antaa myös paikallisen äänimerkin, joten puhelinta ei tarvita.

Käyttöesimerkki: Vesivuotosensori keittiön alakaapissa vesiliitäntöjen lähellä varoittaa esimerkiksi matkalla olevalle käyttäjälle vesivuodosta. Laite osaa myös ohjata halutessa muita laitteita automaattisesti pois päältä esimerkiksi ohjattavien Wiser-pistorasioiden avulla.

Ominaisuudet
  • pariston käyttöikä noin 5 vuotta (3VDC, 2x LR03 AAA -paristoa sisältyy pakkaukseen)
  • tuotteen mitat: 70,8 x 68,7 x 19 mm

Schneider Electricin Wiser-järjestelmän täydellinen käyttö vaatii keskusyksikön (snro 2622118, CCT501901), Wiser by SE -älypuhelinsovelluksen, käyttäjätilin sekä internet-yhteyden. Järjestelmän käyttö on maksutonta.

Certified by Cozify -laite: testatusti yhteensopiva ja helppo liittää Cozify ZENiin. Lisätietoja saat skannaamalla QR-koodin tai osoitteesta https://www.cozify.fi/pages/certified-by-cozify.

Tuotetiedot

Tekniset ominaisuudet

Tuoteluokka (ETIM)Fyysinen anturi/tunnistin väyläjärjestelmään (EC000926)
Väyläjärjestelmä KNXei
Väyläjärjestelmä KNX radioei
Väyläjärjestelmä KNX Turvaei
Bus system KNX Secure-RF (Radio Frequency)ei
Väyläjärjestelmä radiotaajuuskyllä
Väyläjärjestelmä LONei
Väyläjärjestelmä Powernetei
Muut väyläjärjestelmätmuu
Kaksisuuntainen radiotaajuuskyllä
Malli / Tyyppivuotoanturi
Asennustapapinta-asennus
Sisältää väyläliitynnänkyllä
Sisältää DCF77ei
Akustinen signaalikyllä
Lämmittimelläei

Tuotekoodit

SAPCNM728
Snro2609192
PLC2609192
EAN/GTIN3606489527112
Valmistajan tuotekoodiCCT592011
Toimittajan tuotekoodi2609192

Perustiedot

Pakkauksen mitat (P x L x K)75 x 52 x 75 mm
Pakkauksen tilavuus0.293 l
Pakkauksen paino0.13 kg
Yksikkökappale
Pakkauskoot1 / 40
Myyntipakkauksen sisältö
UNSPSC40141616
TuotemerkkiSCHNEIDER ELECTRIC
ToimittajaSCHNEIDER ELECTRIC ASENNUSKALUST

Ympäristö- ja turvallisuustiedot

Vastuullinen osapuoli

NimiSchneider Electric Finland Oy
OsoiteSokerilinnantie 11 C, 02600 Espoo, Finland