Herobanneri - brändisivulle - Viega

VIEGA

Viegan tavoitteena itsensä ylittäminen, joka päivä. Yritys pyrkii tähän ylläpitämällä säännöllistä keskustelua asiakkaiden kanssa ja kehittämällä yhä parempia tuotteita ja palveluita. Tavoitteena on lisäksi johtaa yritystä myös tulevaisuudessa niin, että yrityksen perinnön arvostus näkyy kaikessa toiminnassa. Onnisen laajasta Viega-asennustuotteiden valikoimasta löydät nämä tuoteryhmät:

Kaikkea Viegan toimintaa yhdistää laatu. Tämä ei ole uutta, vaan se on ollut toiminnan kulmakivi aina siitä asti, kun yritys perustettiin yli 120 vuotta sitten, jolloin visiona oli asennustekniikan uudistaminen. Markkinajohtajana yritys työllistää lähes 5 000 työntekijää maailmanlaajuisesti. Viega on kuitenkin pysynyt perheyrityksenä, joka määrittää itse omat standardinsa. Näin Viega varmistaa saksalaisen laadun ja erinomaiset tuotteet ympäri maailmaa.

Asiakkaiden tukeminen heidän päivittäisessä työssään on yritykselle todella tärkeää. Viega koordinoi materiaaleja, tekniikkaa ja käyttömukavuutta, perehtyy laadunhallintaan sekä investoi tutkimukseen ja kehitykseen. Tuloksena on erittäin hienosäädetty järjestelmä, johon kuuluu yli 17 000 tuotetta – saatavana juuri silloin, kun asiakas niitä tarvitsee. Globaalina markkinajohtajana yritys on myös sitoutunut jakamaan tieto ja osaamista asiakkaiden kanssa ympäri maailmaa.

Viega on vakuuttunut seuraavasta:
Kaikki perustuu laatuun. Ilman laatua millään muulla ei ole merkitystä.
Voit lukea lisää myös Viegan verkkosivuilta:

Logo - Viega
Tuotealue
Saatavuus
Tuoteluokka (ETIM)
Materiaali liitäntä 1
Liitäntä 1
Liitäntä 2
Muoto
Nimellishalkaisija liitäntä 2
Materiaali liitäntä 2
Jäykkyysluokka
Nimellishalkaisija liitäntä 1
Malli / Tyyppi
Materiaali
Liitäntä 3
Seinämän paksuus
Putken ulkohalkaisija liitäntä 1
Putken ulkohalkaisija
Hiilijalanjälkitiedot
Alkuperämerkit
Näytä poistuneet tuotteet
1955 tuotetta
PURISTUS SUPISTUSYHDE U/S HST 64x54 VIEGA
PURISTUS SUPISTUSYHDE U/S HST 64x54 VIEGA
Tuotekoodi
1282732
Keskusvarastossa
PURISTUSKÄYRÄ 45 S/U HST 88,9 VIEGA
PURISTUSKÄYRÄ 45 S/U HST 88,9 VIEGA
Tuotekoodi
1280789
Keskusvarastossa
PURISTUSMUHVI HST 108 VIEGA
PURISTUSMUHVI HST 108 VIEGA
Tuotekoodi
1280090
Keskusvarastossa
PURISTUSYHDISTÄJÄ UK HST 28x3/4 VIEGA
PURISTUSYHDISTÄJÄ UK HST 28x3/4 VIEGA
Tuotekoodi
1282318
Keskusvarastossa
PURISTUSYHDISTÄJÄ SK HST 15x1/2 VIEGA
PURISTUSYHDISTÄJÄ SK HST 15x1/2 VIEGA
Tuotekoodi
1282407
Keskusvarastossa
PURISTUSKÄYRÄ 45 S/S CuNiFe 28 VIEGA
PURISTUSKÄYRÄ 45 S/S CuNiFe 28 VIEGA
Tuotekoodi
1546040
Keskusvarastossa
PURISTUSKÄYRÄ 45 S/S CuNiFe 35 VIEGA
PURISTUSKÄYRÄ 45 S/S CuNiFe 35 VIEGA
Tuotekoodi
1546054
Keskusvarastossa
PURISTUSKÄYRÄ 90 S/S CuNiFe 28MM VIEGA
PURISTUSKÄYRÄ 90 S/S CuNiFe 28MM VIEGA
Tuotekoodi
1546033
Keskusvarastossa
KOMPO T-HAARALIITIN SANFIX 40x32x40 PM
KOMPO T-HAARALIITIN SANFIX 40x32x40 PM
Tuotekoodi
1759828
Keskusvarastossa
KOMPO T-HAARALIITIN SANFIX 20x16x20 PM
KOMPO T-HAARALIITIN SANFIX 20x16x20 PM
Tuotekoodi
1759831
Keskusvarastossa
KOMPO PALLOVENTTIILI SANFIX 16mm PN16 PM
KOMPO PALLOVENTTIILI SANFIX 16mm PN16 PM
Tuotekoodi
3705017
Keskusvarastossa
PURISTUSMUHVI RST 18 VIEGA
PURISTUSMUHVI RST 18 VIEGA
Tuotekoodi
1272798
Keskusvarastossa
PURISTUSKÄYRÄ 45 S/S RST 18 VIEGA
PURISTUSKÄYRÄ 45 S/S RST 18 VIEGA
Tuotekoodi
1272520
Keskusvarastossa
PURISTUSKÄYRÄ 45 S/U RST 18 VIEGA
PURISTUSKÄYRÄ 45 S/U RST 18 VIEGA
Tuotekoodi
1272530
Keskusvarastossa
PURISTUSLIITIN UK RST 18x3/4 VIEGA
PURISTUSLIITIN UK RST 18x3/4 VIEGA
Tuotekoodi
1272618
Keskusvarastossa
PURISTUSLIITIN UK RST 28x1/2 VIEGA
PURISTUSLIITIN UK RST 28x1/2 VIEGA
Tuotekoodi
1272622
Keskusvarastossa
PURISTUSLIITIN SK RST 28x3/4 VIEGA
PURISTUSLIITIN SK RST 28x3/4 VIEGA
Tuotekoodi
1272643
Keskusvarastossa
PURISTUSYHDISTÄJÄ SK RST 22x1 VIEGA
PURISTUSYHDISTÄJÄ SK RST 22x1 VIEGA
Tuotekoodi
1272742
Keskusvarastossa
PURISTUS T-SUPISTUSYHDE RST 35x28x35 VIEGA
PURISTUS T-SUPISTUSYHDE RST 35x28x35 VIEGA
Tuotekoodi
1272564
Keskusvarastossa
PURISTUS T-YHDE SK RST 18x1/2x18 VIEGA
PURISTUS T-YHDE SK RST 18x1/2x18 VIEGA
Tuotekoodi
1272598
Keskusvarastossa
KOMPO JATKOLIITIN VIEGA 63x63 HST
KOMPO JATKOLIITIN VIEGA 63x63 HST
Tuotekoodi
1759710
Keskusvarastossa
KOMPO MUUNNOSLIITIN VIEGA 50x42  PM
KOMPO MUUNNOSLIITIN VIEGA 50x42 PM
Tuotekoodi
1759666
Keskusvarastossa
KOMPO SUORALIITIN UK VIEGA 63x2 PM
KOMPO SUORALIITIN UK VIEGA 63x2 PM
Tuotekoodi
1759691
Keskusvarastossa
KOMPO SUORALIITIN SK VIEGA 40x1 1/4 PM
KOMPO SUORALIITIN SK VIEGA 40x1 1/4 PM
Tuotekoodi
1759678
Keskusvarastossa
KOMPO KULMALIITIN SK VIEGA 25x3/4 PM
KOMPO KULMALIITIN SK VIEGA 25x3/4 PM
Tuotekoodi
1759701
Keskusvarastossa
KOMPO IRTOMUTTERILIITIN VIEGA 16x3/4 PM
KOMPO IRTOMUTTERILIITIN VIEGA 16x3/4 PM
Tuotekoodi
1759720
Keskusvarastossa
KOMPO T-HAARALIITIN VIEGA 32x16x25 HST
KOMPO T-HAARALIITIN VIEGA 32x16x25 HST
Tuotekoodi
1759633
Keskusvarastossa
KOMPO T-HAARALIITIN VIEGA 32x20x25 HST
KOMPO T-HAARALIITIN VIEGA 32x20x25 HST
Tuotekoodi
1759635
Keskusvarastossa
KOMPO T-HAARALIITIN VIEGA 40x25x32 HST
KOMPO T-HAARALIITIN VIEGA 40x25x32 HST
Tuotekoodi
1759640
Keskusvarastossa
KOMPO T-HAARALIITIN VIEGA 63x32x63 HST
KOMPO T-HAARALIITIN VIEGA 63x32x63 HST
Tuotekoodi
1759650
Keskusvarastossa
KOMPO T-HAARALIITIN VIEGA 63x63x63 HST
KOMPO T-HAARALIITIN VIEGA 63x63x63 HST
Tuotekoodi
1759653
Keskusvarastossa
KOMPO T-HAARALIITIN VIEGA 25x25x16 PPSU
KOMPO T-HAARALIITIN VIEGA 25x25x16 PPSU
Tuotekoodi
1759744
Keskusvarastossa
KOMPO T-HAARALIITIN VIEGA 25x25x20 PPSU
KOMPO T-HAARALIITIN VIEGA 25x25x20 PPSU
Tuotekoodi
1759745
Keskusvarastossa
KOMPOSIITTIPUTKI VIEGA 32x3,2 25M ERISTETTY 9MM
KOMPOSIITTIPUTKI VIEGA 32x3,2 25M ERISTETTY 9MM
Tuotekoodi
1759761
Keskusvarastossa
KOMPOSIITTIPUTKI VIEGA 32x3,2 25M ERISTETTY 9MM
KOMPOSIITTIPUTKI VIEGA 32x3,2 25M ERISTETTY 9MM
Tuotekoodi
1759765
Keskusvarastossa
PURISTUSLIITIN SK PIIPRONSSI 4212.4 DN50x2 MEGAPRESS
PURISTUSLIITIN SK PIIPRONSSI 4212.4 DN40x1 1/2 MEGAPRESS
PURISTUSLIITIN SK PIIPRONSSI 4212.4 DN20x3/4 MEGAPRESS
PURISTUSLIITIN UK PIIPRONSSI 4211.4 DN40x1 1/2 MEGAPRESS
PURISTUSLIITIN UK PIIPRONSSI 4211.4 DN25x1 MEGAPRESS
PURISTUSKÄYRÄ 90 SK Cu 22x3/4 VIEGA
PURISTUSKÄYRÄ 90 SK Cu 22x3/4 VIEGA
Tuotekoodi
1546263
Keskusvarastossa
PURISTUS SUPISTUSYHDE U/S HST 42x22 VIEGA
PURISTUS SUPISTUSYHDE U/S HST 42x22 VIEGA
Tuotekoodi
1282720
Keskusvarastossa
PURISTUSHATTU HST 22 VIEGA
PURISTUSHATTU HST 22 VIEGA
Tuotekoodi
1284479
Keskusvarastossa
PURISTUSKÄYRÄ 90 S/S HST 108 VIEGA
PURISTUSKÄYRÄ 90 S/S HST 108 VIEGA
Tuotekoodi
1280390
Keskusvarastossa
PURISTUSKÄYRÄ 90 S/U HST 108 VIEGA
PURISTUSKÄYRÄ 90 S/U HST 108 VIEGA
Tuotekoodi
1280590
Keskusvarastossa
PURISTUSMUHVI HST 64 VIEGA
PURISTUSMUHVI HST 64 VIEGA
Tuotekoodi
1280087
Keskusvarastossa
PURISTUSLIITIN SK HST 18x3/4 VIEGA
PURISTUSLIITIN SK HST 18x3/4 VIEGA
Tuotekoodi
1282211
Keskusvarastossa
PURISTUSKÄYRÄ 90 S/S HST 64 VIEGA
PURISTUSKÄYRÄ 90 S/S HST 64 VIEGA
Tuotekoodi
1280387
Keskusvarastossa