Seinävalaisin on ulkovalaistuksen luottopakki

Loppukesän ja syksyn myötä ulkovalaistus tai sen puute huomataan varsinkin täällä valoisten kesien Pohjolassa. Valaistusasennukset halutaan kuntoon ennen pakkasia ja lumen tuloa.

Seinävalaisimet ovat ulkovalaistuksen luottopakkeja paitsi kotien pihapiireissä, myös liike- ja julkisten rakennusten julkisivuissa. Niiden tyypillisiä käyttökohteita ovat muun muassa sisäänkäynnit, kulkuväylät, julkisivut, terassit ja parvekkeet.

Monissa seinävalaisimissa on nykyään kytkimellä valittavissa sekä värilämpötila että valaisimen teho. Tämä paitsi helpottaa valikoimanhallintaa meillä Onnisella, antaa myös mahdollisuuden muuttaa valaistusta valaisimia vaihtamatta. Yhdellä valaisimella saadaan lukuisia erilaisia valaistuksia.

Valaisimien oikea värilämpötila on ulkovalaistuksessakin subjektiivinen käsite. Monet pitävät kylmemmästä ja neutraalin valkoisesta 4000 kelvinin värilämpötilasta, toiset taas kellertävän lämpöisestä 2700 K tai jopa alle sen. Värilämpötilan valintakytkimen ansiosta lopullisen valinnan voi tehdä vasta asennuksen jälkeen.

Esittelemme kolme seinävalaisinta, jotka ovat parahultaisesti saapuneet tai saapumassa syksyn ulkovalaistussesonkiin.

Ville Tervakangas
Category Manager, Lighting

Kuva: Sami Heiskanen

Juttu on julkaistu Onninen-lehdessä 2/2026

Tuotepäällikön valinnat

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Lue lisää tuotepäälliköiden vinkkejä