Ylivieskan kirkon harmoninen tunnelma syntyy modernilla valaistuksella

Ylivieskan uusi kirkko on modernin arkkitehtuurin taidonnäyte. Pyhän rakennuksen onnistuneet valaistusratkaisut luovat oikeanlaista tunnelmaa. Kekseliään sähkötekniikan ansiosta huoltovarmuus kestää aikaa.

Viime pääsiäisenä Ylivieskassa käyttöön vihitty Pyhän Kolminaisuuden kirkko rakennettiin viisi vuotta sitten tuhopoltossa palaneen yli 200-vuotiaan kirkon tilalle. Elfin-ketjuun kuuluva HSK Sähkö Oy vastasi kohteen sähköurakoinnista.

‒ Hankkeena kirkko on ollut yksi mieleenpainuvimmista ja projektina merkittävimpiä. Harvoin pääsee mukaan kirkon rakentamiseen, kiteyttää toimitusjohtaja Hannu Kauppi.

Projekti herätti paikkakunnalla paljon tunteita: vanhan kirkon tilalle ei ollut helppoa luoda modernia rakennusta. Seurakuntalaiset epäilivät muun muassa ikkunatonta kirkkotilaa.

‒ Mieli on kääntynyt, ja jokainen kirkkoon astuva luo katseensa ensin ylös. Sieltä tuntuu tulevan luonnonvaloa jopa pimeänä aikana. Valo ja valaistus olivatkin lähtökohtaisesti tärkeitä kirkkorakennusta toteutettaessa, kertoo seurakunnan talousjohtaja Kaisa Toivoniemi.

Huomaamattomat valaistusratkaisut

Kaupin mukaan haasteena oli saada kirkon henki esiin valaistuksella. Päiväaikaan kattoikkunoista tulvii luonnonvaloa, mutta sama efekti piti loihtia myös pimeisiin iltoihin.

‒ Piti näyttää siltä, että valo tulisi kirkkosaliin ikkuna-aukoista iltaisinkin. Illuusio onnistui.

Koska kattovalaisimet eivät saaneet näkyä, sähköurakoitsija mallasi sijaintia useamman kerran ennen kuin päästiin toivottuun lopputulokseen.

Kattoon on upotettu toistakymmentä valonheitintä, joissa hyödynnetään flicker free -teknologiaa. Moderni teknologia täyttää vaativien teräväpiirtolähetysten edellyttämät TLCI-vaatimukset. Näin esimerkiksi tv-lähetyksiin ei tule välkkymistä eikä värinää.

Varsinainen asennus oli helppoa sen jälkeen, kun valonheittimet oli saatu sijoitettua. Huoltotasojen ansiosta 25 metrin korkeudessa olevien valojen huoltamiseen ei tarvita nostureita.

Tunnelma on jatkumo

Kirkon penkkeihin on upotettu satoja metrejä 3 000 kelvinin LED-nauhaa. Turvavalaistuksetkin on integroitu penkkeihin. Rakennuksessa on myös LED-nauhoin toteutettua yksityiskohtavalaistusta.

‒ Monenlaista epäsuoraa valoa on paljon piilossa. Aulatilan päävalokin on huomaamaton. Lisäksi seinävalaisimia on eri puolella rakennusta, toteaa Kauppi.

Toivoniemen mukaan iso eteissali toimii eräänlaisena olohuoneena, jossa on niin kahvilatoimintaa kuin vapaaehtoismyyntiä. Hän pitää hyvänä, että tunnelma jatkuu harmonisena siirryttäessä tilasta toiseen.

Seurakuntasalin perinteisemmät valaisimet on ripustettu erimittaisin kaapelein jyrkkään, kolmiomalliseen kattoon. Valaistusta on myös sakastissa, morsius-, lastenhoito-, kerho- ja striimaushuoneissa, soitinvarastossa, urkuparvelle vievissä rappusissa ja huoltotiloissa. Hyvä, mutta huomaamaton yleisvalaistus tuo riittävää valoa kuhunkin tilaan.

Ulkona kohdevalaistus valaisee kirkon julkisivua. Kaupin mukaan kaukaa pylväistä pienillä heittimillä saatu valo ei kiinnitä koollaan huomiota.

Tästä päivästä tulevaisuuteen

Kaikki valaisimet ovat säädettävissä. Säätöpaneelin muistissa on vakiovalo, jota voidaan muunnella Tunable White -värilämpötilan säädön avulla. Rakennuksen kaikki valot ovat LED-valoja ja valtaosa DALI-ohjattuja.

‒ Eri valaistusmoodeja saa vain napin painalluksella, ja äänipöydästä pääsee muuttamaan valaistusta valaisin kerrallaan. Eri tiloissa on myös liiketunnistimet, kertoo Kauppi.

Valaistus vaatii paljon tekniikkaa, joka on sijoitettu kellaritiloihin. Liitäntälaitteisiin pääsee helposti, jos on kunnossapitotarvetta.

‒ Sähkötekniikkaa päivitetään todennäköisesti vuosien varrella monta kertaa. Siksi tekniikan luokse pääseminen ja kaapelointien sijainti, huoltoystävällisyys ja muunneltavuus oli tärkeää. Erityinen piirre olikin se, että piti miettiä, miten kohdetta päästään saneeraamaan 50 vuoden päästä.

Lopputulos yllätti – ja vakuutti

Kauppi myöntää olleensa aluksi skeptinen, miten epäsuora kirkkovalaistus toimisi.
‒ Efektit ja lopputulos yllättivät yli odotusten.

Allianssimallilla toteutettu kirkkorakennus oli useamman vuoden prosessi. Sähköurakointivalmistelut aloitettiin syksyllä 2018 ja valmista oli viime vuodenvaihteessa. Tapulin osalta työ on vielä kesken.

Toivoniemen mukaan valaistusratkaisujen etuja ovat energiansäästö, helppohoitoisuus, huoltovarmuus ja käyttäjäystävällisyys.

‒ Harvoin on oltu näin ajoissa liikkeellä: valaisimet tilattiin jo vuotta ennen valmistumista. Koko projekti sujui hienosti. Itselle oman fiiliksen toi se, että pääsi mukaan harvinaiseen ja vielä omalla kylällä tapahtuvaan projektiin, kiittelee avainasiakaspäällikkö Jukka Pahkasalo Onniselta.

Toivoniemen mukaan valaistusratkaisujen etuja ovat energiansäästö, helppohoitoisuus, huoltovarmuus ja käyttäjäystävällisyys.

‒ Uusinta tekniikkaa käyttäen on otettu huomioon myös tulevaisuus.

Pyhän Kolminaisuuden kirkon valaistus

  • Katossa on 12 kappaletta 437 watin Easy led Bubo -valonheittimiä tuomassa luonnonvalovaikutelmaa.
  • Seurakuntasalissa on kymmeniä Bega-riippuvalaisimia.
  • Ulkoa löytyy kaiken kaikkiaan 42 kohdevalaisinta.
  • Valaisintoimittajia oli 15.

Ylivieskan kirkko iltavalaistuksessa

Teksti: Tarja Västilä
Kuvat: Paula Tavast

Valaistus