Kreate huolehtii Metsä Fibren biotuotetehtaan maanrakennustöistä Kemissä

Kreate urakoi Metsä Fibren Kemin biotuotetehtaan maanrakennustöitä. Mittava kokonaisuus etenee merenrannalla sijaitsevalla työmaalla. Onninen on mukana projektissa Kreaten kumppanina.

Suomen metsäteollisuuden historian suurin investointi on parhaillaan käynnissä Kemissä. Kun biotuotetehdas valmistuu vuonna 2023, se on tehokkain puuta jalostava laitos pohjoisella pallonpuoliskolla.

– Biotuotetehdas on myös meille todella mittava kokonaisuus. Töitä paiskitaan 150 hengen voimin, kertoo Kreate Oy:n työpäällikkö Juha Schönberg. Kreate vastaa valmistelevista maanrakennustöistä neljän urakan osalta.

Työkoneet kaivavat ja paaluttavat maata sekä täyttävät vesistöjä biotuotetehtaan työmaalla. Samalla tehdasalueella sijaitsevat myös sellu- ja kartonkitehtaat, joiden toiminta huomioidaan maanrakennustöiden ohella.

Kemin biotuotetehdas on geoteknisesti vaativa kohde

Kreate aloitti työnsä viime vuoden joulukuussa, ja Schönbergin mukaan valmista tulee maanrakennuksen osalta talven mittaan. Kohde on ollut odotetusti geoteknisesti vaativa: haasteita on tuonut muun muassa maaperä. Työmaa on merenrannalla, ja merenpohjan hiekat ovat pehmeitä maalajeja. Pohjavesikin on tästä syystä korkealla.

– Maanrakennusurakoihin kuuluvat maanleikkaustyöt, paalutusalustojen ja hulevesiverkoston sekä uuden tulotien ja rumpusiltojen rakennustyöt, vesistötäytöt ja alueen pohjavedenalennuksen toteuttaminen. Aluetyöurakoissa rakennetaan tulevien tehdasrakennusten väliin tuleva infra putkistoineen sekä kulkuväylineen, lisäksi samalla rakennetaan täyttöjen etenemisen myötä nosto- ja kokoonpanoalueet seuraaville rakentajille, kertoo Schönberg.

Turvallisuus ja riskien minimointi ovat ykkösasioita, ja niihin panostetaan työn toteuttamiseksi laadukkaasti.

Kreate ottaa maanrakennuksessa ympäristön huomioon

Maanrakennusvaihtoehtoja on kehitetty ympäristömyönteisessä hengessä. Esimerkiksi pilaantuneet maat on poistettu. Ympärillä olevat vesistöt on suojattu rakentamisen haitoilta, muun muassa varmuuden vuoksi asennetuin öljyneristyspuomein. Vesistötäytöissä samentajien päästöt on estetty.

– Pyrimme myös kierrätysmateriaalien hyötykäyttöön. Betonimurskeista sekä teollisuuden sivuvirroista tehtyä OKTO-eristettä hyödynnetään suodatinkerroksessa. Se säästää luonnonkiviainesten käyttöä, toteaa Schönberg.

OKTO-eristeellä on erinomainen kantavuus ja lämmöneristyskyky. Niiden ansiosta rakentaminen talviolosuhteissa nopeutuu.

Lisäksi Kreate on innovoinut yhdessä tilaajan eli Metsä Fibren kanssa, miten pohjaveden alentamiseen tarkoitetut syväpumppauskaivot voidaan parhaiten toteuttaa.

Kreaten ja Onnisen luotettavaa yhteistyötä

Onniselle biotuotetehtaaseen liittyvät tarjouspyynnöt tulivat vuoden 2021 alussa. Onninen on Kreaten tukkutoimittaja.

– Kaikki on sujunut hyvin: tavaraa on riittänyt, eivätkä toimitusajat ole venyneet, kertoo tekninen myyjä Jani Hietala Onniselta.

Onninen on urakkaan toimittanut muun muassa Pipelifen ja Uponorin putkia, GF:n sähköhitsausosia, AVK:n venttiilejä sekä Finnfoam-lämmöneristeitä muiden tarvikkeiden lisäksi.

– Esimerkiksi palovesilinjaa varten toimitettiin PN16 PEH-putkia, joiden koko oli 160 mm:stä aina 400 mm:iin saakka. Koko kohde oli erilainen ja harvinaisen suuri, toteaa Hietala.

Onninen on Kreaten tukkutoimittaja.

Onnisen osalta maanrakennusprojekti on jo loppusuoralla. Schönbergin mukaan yhteistyö on sujunut mutkattomasti. Kumppaneilta edellytetään sitoutumista projektin tavoitteisiin niin turvallisuuden, aikataulun kuin laadun suhteen – ja ne ovat toteutuneet.

– Materiaaleja ja teknistä apua on saatu. Kun vastapuolella on tuttuja kavereita, on voitu luottaa siihen, että asiat etenevät sovitusti ja luotettavasti.

Kemin biotuotetehdas

  • Tehdas on Suomen metsäteollisuuden historian suurin investointi, arvoltaan 1,6 miljardia euroa.
  • Valmistuessaan se on tehokkain puuta jalostava tehdas pohjoisella pallonpuoliskolla.
  • Biotuotetehdas tuottaa havu- ja koivusellua 1,5 miljoonaa tonnia vuodessa kartongin, pehmo- ja painopaperin sekä erikoistuotteiden raaka-aineeksi. Lisäksi se tuottaa paljon muita erilaisia biotuotteita sekä biopohjaista sähköenergiaa.
  • Ympäristö-, energia- ja materiaalitehokas tehdas toimii täysin ilman fossiilisia polttoaineita.
Tutustu tuotevalikoimaan

Onniselta laadukasta palvelua myös teollisuuden alan toimijoille. Lue lisää!