Pietarsaaren K-Citymarket puolitti sähkönkulutuksensa valaistusta vaihtamalla

Pietarsaaren K-Citymarketin energiatehokkuushankkeessa modernisoitiin kiinteistön valaistus. Vanhojen loisteputkivalaisinten vaihtaminen LED-valaisimiin tuottaa jopa 30 000 euron säästöt vuodessa.

Pietarsaaren K-Citymarketin hanke on ollut ensimmäinen pelkästään valaistuksen uusimiseen keskittynyt energiatehokkuushankkeemme, Keskon talotekniikkapäällikkö Antti Kokkonen sanoo.

Pietarsaaren K-Citymarket valikoitui valaistuksen saneerauskohteeksi, koska siellä oli elinkaarensa päässä oleva loisteputkiin perustuva valaistus.

– Valaisinten liitäntälaitteissa alkoi esiintyä runsaasti vikoja, joiden korjaaminen vaati resursseja ja tuotti ylimääräisiä kuluja, Keskon projektipäällikkö Kari Käki sanoo.

Hankkeen alkutahdit lyötiin tammikuussa 2020, suunnitelmia tehtiin pitkin kesää ja urakoitsija aloitti työt elokuun alussa. Työt saatiin valmiiksi loka-marraskuun vaihteessa.

Keskon tavoitteena 10 prosentin energiasäästöt

Keskon tavoitteena on saavuttaa koko yrityksen tasolla kymmenen prosentin energiansäästöt vuoteen 2023 mennessä. Onko tuo paljon, joku voisi kysyä.

– Tässä ajassa kyse on valtavasta hankkeesta, Kokkonen vakuuttaa.

Kun energiankäyttöä lähdettiin Keskossa selvittämään, havaittiin jopa yllättäen, että valaistus on suurin sähkönsyöppö. Esimerkiksi isossa K-Citymarketissa valaistus vie vanhalla loisteputkitekniikalla 30–40 prosenttia sähköstä. Se on enemmän kuin kylmälaitteet. Valaistuksen modernisoinnilla voidaan siis saavuttaa melkoinen osa kymmenen prosentin säästötavoitteesta.

– Kun aloitimme energiansäästöhanketta, havaitsimme, että loisteputkilla valaistiin vielä merkittävä osa kauppojemme pinta-alasta. Ymmärsimme, että tähän pitää puuttua ja niinpä käärimme hihat, Kokkonen sanoo.

LED-valaisimet puolittivat valaistuksen sähkönkulutuksen

Pietarsaaressa saneerattiin 1990-luvulta peräisin oleva T8-loisteputkien valaisinjärjestelmä uuden valaisinkonseptin mukaiseksi LED-valaisinratkaisuksi. Se karkeasti puolittaa sähkönkulutuksen. Tämä merkitsee ison K-Citymarketin sähkölaskussa 30 000–50 000 euron säästöä vuodessa.

Kullekin osastolle saadaan sopiva valaistus portaattomalla DALI-ohjauksella.

Modernien valaisinten myötä myös valaistuksen huoltokustannukset vähenevät, paloturvallisuus paranee ja valaistuksen laatuun saadaan huima parannus.

– LED-valaisimien myötä myymälä on freesin ja nykyaikaisen näköinen ja tuotteet saadaan raikkaan näköisinä asiakkaille esille, Keskon K-Citymarket-urakoissa konsulttina toimiva Colliersin teknisen toiminnan johtaja Jarmo Partanen sanoo.

Joustavampi ja säädettävä valaisinratkaisu

Pietarsaaren uuteen ratkaisuun tuli noin 900 valaisinta. Valaisimet sijoitetaan pääasiassa käytävien suuntaisesti, jolloin valo leviää tasaisesti. Valaisinratkaisu on aiempaa muuntojoustavampi: tarpeiden muuttuessa myös valaisinten paikkaa voidaan muuttaa helposti.

Valaistusta voidaan säätää portaattomalla DALI-ohjauksella valaisinkohtaisesti, jolloin kullekin osastolle saadaan sille sopiva valaistus. DALI-ohjauksessa jokaisella valaisimella on oma IP-osoitteensa, jolloin niiden valotehojen säätäminen käy helposti tietokoneella. Säädettävä valaisinteho pidentää valaisinten elinkaarta, kun niitä ei tarvitse ajaa koko ajan täydellä teholla.

Tarpeiden muuttuessa valaisinten paikkaa voidaan helposti muuttaa. Lisäksi valaistus on säädettävissä DALI-ohjauksella valaisinkohtaisesti.

– Urakkasopimukseen kuului valaisinluettelon mukaisten materiaalien hankinta sekä kaikki työt kaapelointeineen. Kaikki valaisimet ja tarvikkeet tulivat Onnisen kautta, Käki sanoo.

Valaistuksen modernisointi turvallisena yötyönä

Urakan toteutus suunniteltiin tiiviissä yhteistyössä käyttötavaran tavaratalojohtajan ja elintarvikepuolen kauppiaiden kanssa. Kaikki asiakastilat kuten aulat, käytävät ja myymälätilat tehtiin pääasiassa yötyönä eli sunnuntaista torstaihin kello 20–08.

Yötyöllä minimoitiin sekä kaupalle että asiakkaille tuleva haitta sekä varmistettiin Keskolle erittäin tärkeä asiakasturvallisuus. Yksi osa turvallisuutta näin korona-aikana oli myös se, että urakoitsijan työntekijät eivät olleet juuri lainkaan tekemisissä kaupan työntekijöiden ja asiakkaiden kanssa.

Yötyöllä minimoitiin sekä kaupalle että asiakkaille tuleva haitta.

Turvallinen, vaikka hieman kalliimpi yötyö, maksaa itsensä takaisin sitä kautta, että se on huomattavasti nopeampi tapa tehdä töitä kuin päivällä, jolloin urakoitsijan työntekijät joutuvat varomaan asiakkaita ja kaupan työntekijöitä.

– Urakoitsijat olivat erittäin tyytyväisiä tähän tapaan toimia, koska he saivat tehdä yöaikaan töitä rauhassa, Partanen sanoo.

Kauppias on tyytyväinen uuteen valaisinratkaisuun

Asennusten tekeminen kauppaliikkeessä vaatii Käen mukaan toisenlaista osaamista kuin esimerkiksi työskentely teollisuushallissa. Kaupan toiminnot pitää huomioida, vaikka työskentely olisikin pääsääntöisesti yöaikaan. Puretut valaisimet pitää viedä pois ennen kaupan aukeamista, materiaalivarastot pitää miettiä tarkkaan, työt pitää osata jaksottaa kaupan rytmin mukaan eikä pimeitä alueita saa jäädä.

Urakoitsija Mesiel Oy:n työpäällikkö Marko Kontiainen on tyytyväinen hyvästä yhteistyöstä kauppiaiden ja Onnisen Kokkolan toimipaikan teknisen myyjän Jarkko Ahoniemen kanssa.

– Työt etenivät sujuvasti haasteellisista olosuhteista ja varastotilan vähyydestä huolimatta täsmällisesti onnistuneiden valaisintoimitusten ansiosta.

Urakoitsijan pitämät viikkopalaverit ovat olleet yksi onnistumisen edellytys.

– Asiat on tehty sovitun mukaisesti ja aikataulussa. Vastuuhenkilöt ovat olleet tavoitettavissa päivittäin. Erityistoiveisiin on reagoitu nopeasti niin, ettei kaupan päivittäinen toiminta ole häiriintynyt, K-Citymarket Pietarsaaren elintarvikepuolen kauppias Marko Löija sanoo.

Hyvät kokemukset monistetaan Keskossa parhaillaan useisiin vastaaviin valaistuksen energiatehokkuushankkeisiin.

Valaisinmerkit, joita urakassa on käytetty: Airam, Ensto, Glamox, Lival/Skilux, Onnline, Philips, Purso, Valoiste

Urakoitsija: Mesiel Oy

Teksti: Jukka Nortio
Kuva: Juho Kuva

*Artikkeli on julkaistu alun perin Onninen-lehdessä 2/2021. *